Ohjaaja Jupe Tuomola paljastaa totuuden Love Island Suomen tekemisestä: ”Hereillä 36 tuntia yhtä soittoa, kun teemme yhden jakson!”

Jupe Tuomola ohjaa Love Island -ohjelmaa.
Mainos
Mainos päättyy

Kohutun Love Island Suomi -sarjan kuvaukset alkoivat syyskuun lopussa Espanjan Marbellassa. Entisen Miss Suomen Shirly Karvisen juontaman ohjelman sinkkukisaajat asuvat kahdeksan viikkoa hulppeassa, 1 620 neliön villassa.

Juontaja Shirly Karvinen olisi toisessa tilanteessa valmis Love Island Suomen sinkuksi – ”En panisi pahitteeksi olla kauniiden ihmisten ympäröimänä!”

Lähetys leikataan kolmikerroksisen villan alimmassa kerroksessa. Työryhmään kuuluu noin 70 tekijää, ja sarjaa kuvataan kolmessa vuorossa. Jakso-ohjaajia on kuusi, joista jokainen ohjaa yhden jakson viikossa. Tapahtumat nähdään ruuduissa vuorokauden viiveellä.

Yksi jakso-ohjaajista on mediapersoona Jupe Tuomola.

– Olemme hereillä 36 tuntia yhtä soittoa, kun teemme yhden jakson. Sitten on viisi päivää vapaata, Jupe kertoo kahden vuorokauden työrupeaman päätteeksi.

Mainos
Mainos päättyy

Love Islandin pääohjaaja vastaa kritiikkiin sinkkuohjelman alkoholittomuudesta – ”Emme odota sinkuilta peiton heiluttamista!”

Hän on ollut aiemmin tuottamassa ja käsikirjoittamassa esimerkiksi Lapin Sampoa ja kauppiaan rouvaa.

– Ohjaaminen on kuitenkin uutta minulle. Olen sitä sorttia, että osaan hädin tuskin käyttää leivänpaahdinta. Kun painaa nappia, asiat lutviutuvat, Jupe naurahtaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Ohjaaja Jupe Tuomola paljastaa totuuden Love Island Suomen tekemisestä: ”Hereillä 36 tuntia yhtä soittoa, kun teemme yhden jakson!”