Ohhoh! Temptation Island -Eetu ei ole hoitanut talousasioitaan kunnolla: tuhansien eurojen laskut ulosotossa

Seiskan selvityksen mukaan Temptation Island Suomen 10. kaudella nähtävällä Eetu Virtalalla, 22, on ollut taloudellisia huolia tänä vuonna.
Eetulla on nimittäin laskuja ulosotossa.
Ulosottoviraston toimittamien asiakirjojen mukaan (lähetyspäivä 4.11.) tuoreella tosi-tv-tähdellä on kaikkiaan yli 4 500 euron edestä ulosottoasioita.
Kaikki merkinnät ovat tältä vuodelta. Niistä vanhin on tammikuulta, viimeisin elokuulta.
Kesäkuu ei ollut TIS-tähdelle parasta aikaa, sillä peräti neljä merkintää on ilmestynyt vain viiden päivän sisällä.
Asiakirjoista selviää Eetun jättäneen maksamatta esimerkiksi vaateostoksiaan, jotka hän on tilannut laskulla. Vakuutusyhtiö perii Eetulta myös vahinkovakuutusmaksuja.
Suurin merkintä rekisterissä on yli 1 500 euroa, jonka perii eräs luotonhallinnan palveluyritys.
Tosi-tv-tähti on alkanut maksamaan takaisin velkojaan. Hänellä on ollut ulosotossa yhteensä yli 5 500 euroa, joista hän on ulosottorekisterin mukaan suorittanut maksuja hieman alle tuhannen euron edestä.
Eetu nähdään Temppareiden juhlakaudella avopuolisonsa Julian kanssa. Ohjelma alkaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 24. marraskuuta.
TIS-skandaali paisuu! Myös sinkku-Kallella on rötöstausta: kaksi rikostuomiota
Katso video: Eetu ja Julia Seiskan videohaastattelussa