Ohhoh, nyt on ökyä! Björn ”Nalle” Wahlroos lipui limusiinilla shoppailemaan – kuvat!

Björn "Nalle" Wahlroos bongattiin Nordean konttorin liepeiltä Helsingin keskustasta viime viikon keskiviikkona.
– Nalle lipui Helsingin ytimeen vaatimattomaan tyyliinsä mustalla limusiinilla, mutta ei suunnistanutkaan Nordeaan, vaan yllättäen ostoksille Forumiin valkoinen kirjekuori hyppysissään, ohikulkijat supisevat.

Shoppailureissullaan Nalle oli pukeutunut tyylikkääseen siniseen pukuun, jonka rintataskuun oli laitettu valkoinen liina.

Kyseisestä asusta on muodostunut Nallelle jonkinlainen tavaramerkki, koska hänet on nähty useasti samanlailla pukeutuneena.
Muun muassa kaksi vuotta sitten hän lensi Frankfurtista Helsinkiin ja Seiskan lukija onnistui nappaamaan kuvan lentokentältä silmiinpistävän tyylikkäästä liikemiehestä.
Uuh, Björn Wahlroos lensi Helsinkiin erittäin tyylikkäänä – kuva!
Opiskeluaikanaan 1970-luvulla taistolaisliikkeessä toimineesta Nallesta on sittemmin tullut yksi Suomen talouselämän merkittävämpiä vaikuttajia.
Muun muassa Sampo-konsernin ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja työskentelevää liikemiestä on tituleerattu ”Helsingin Pörssin kuninkaaksi”, koska hän on toiminut samanaikaisesti usean suuren pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajana.
Nalle Wahlroosin ökysynttärit - suomalainen huippupoliitikko lipui ulos viimeisenä!
Björnin kutsumanimi Nalle on lähtöisin jo nuoruusvuosilta, koska samassa kaveripiirissä oli kolme Björniä.
Aikoinaan Nalle nosti kohun Suomessa, koska merkittävänä veronmaksajana hän muutti virallisesti Ruotsiin joulukuussa 2013. Tuolloin hän perusteli muuttoaan turvallisuussyillä. Hän kuitenkin myönsi, että kirjojen siirtämisestä maahan, joka ei peri perintöveroa, aiheutuva verosäästö on sadan miljoonan euron kokoluokkaa.
Multimiljonääri on viettänyt myös paljon aikaa Nizzassa. Hänellä on siellä hulppea huvila. Vuonna 2013 Seiskan paparazzi löysi Nallen kurvailemassa Nizzan katuja sinisellä avo-Mersullaan.
Nalle Wahlroos harvinaisissa salakuvissa - ökyilyä Nizzassa!
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.