fbq
erika vikman ja kaija koo

Ohhoh, Erika Vikman ja Kaija Koo villiintyivät Emma-gaalan jatkoilla - video

Vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikman, 29, edusti upeassa asussa eilen perjantaina (3.2.) järjestetyssä Emma-gaalassa.

Erika oli sonnustautunut superkuumaan pinkkiin läpikuultavaan catsuitiin. Asunsa hän viimeisteli pinkeillä buutseilla sekä kultaisella kaulakorulla ja glitterlaukulla.

Erika oli ensimmäistä kertaa Emmoissa palkinnonjakajan tehtävissä.

Laulaja julkaisi illan aikana runsaasti somepäivityksiä Instagram-tilillään.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
erika vikman

Erika jakoi illan aikana palkinnon gaalassa yhdessä The 69 Eyes -yhtyeen nokkamiehen Jyrki 69:n kanssa. Erika julkaisikin yhteisvideon Jyrki 69:n kanssa Instagram-videotarinassaan juuri ennen h-hetkeä.

Illan päätteeksi nainen viihtyi gaalan jatkoilla Kaija Koon, 60, kanssa. 

Erika julkaisi Instagram-videotarinoissaan kuvamateriaalia vauhdikkaista bileistä. Erika ja Kaija lauloivat karaokea yhdessä varsin riemukkaissa tunnelmissa.

Jyrki 69 antoi katseensa kiertää Erika Vikmanissa Emma-gaalassa: ”Mä diggaan kauniista naisista”

Videolla naiset tanssivat villisti ja laulavat yhdessä Paula Koivuniemen Aikuinen Nainen -biisin. Taustalla yleisö seuraa innokkaasti Erikan ja Kaijan esitystä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Erika paljastaa, että kaksikko on esittänyt kappaleen yhdessä monta kertaa.

Mun ja Kaija Koon perinteeks on muodostunut Aikuinen nainen karaokessa! Erika kirjotti videon yhteyteen.

Erika julkaisi vielä kuvan kaksikosta kesken lauluesityksen. Otoksessa Erika seisoo polvillaan Kaijan edessä, ja molemmat pitelevät mikrofoneja käsissään.

Tehkää peräs, Erika kirjoitti kuvan oheen.

Video ja kuva on julkaistu noin aamuviiden aikaan Erikan sometilillä, eli Erikan ja Kaijan hauska gaala-ilta venyi pitkäksi.

Erika päivitteli Instagram-tililleen vielä lisää kuvia illastaan tänään lauantaina. Julkaisun viidennes kuva on kohutusta karaokehetkestä Kaijan kanssa.

Erikan mukaan kaksikon karaokeveto oli heittämällä illan paras hetki.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Parasta koko illassa: karaokessa Kaija Koon kanssa ”Aikuinen nainen” (kuva 5), juttutuokio pääministerin kanssa plus toi vikan kuvan meemi! Erika hehkutti.

Tässä on taatusti Emma-gaalan paljastavin asu – räppäri F latasi painavan puheenvuoron: ”Kyllähän tämä vaatii pokkaa”

Erika julkaisi eilen myös yhteiskuvan pääministeri Sanna Marinin, 37, kanssa.

Huomasitko? Sanna Marin esitteli yllätysseuralaisensa Emma-gaalassa: "Illan deittini"

Juttua muokattu 4.2. klo 12:11: Juttuun lisätty Erikan tuore Instagram-julkaisu.