
Ohhoh! Cheekin uudesta suojatista leviää roisi seksivideo
TikTokissa Tuu mun kaa Tokyoon -kappaleellaan trendanneen TokyoBunnyn eli Aida Sofia Niangin ura lähti hyvään vauhtiin, kun pian kappaleen julkaisemisen jälkeen hänet kiinnitettiin Liiga Music Oy -levy-yhtiöön.
Jare Tiihonen aktivoitui taas musiikkibisneksessä - yllättävä ilmoitus
Liiga Music on eläköityneen räppärin Cheekin eli Jare Tiihosen omistuksessa, ja yhtiö tekee yhteistyötä Sony Musicin kanssa.
Pian sosiaalisen median alustoilla Jodelissa ja Redditissä alkoi kuitenkin levitä kyseenalaista materiaalia TokyoBunnyn Snapchat-tililtä.
Snapchat on erityisesti nuorten suosiossa oleva somepalvelu, jossa pystyy muun muassa jakamaan sisältöä tarinamuodossa omille seuraajille.
Eräällä räppärin kuvaamalla videolla tuntematon naishenkilö antaa suuseksiä mieshenkilölle. Tämän jälkeen TokyoBunny kuvaa itseään makaamassa mahallaan, kun mieshenkilö riisuu hänen alaruumiinsa kokonaan paljaaksi.
Videon yhteyteen on kirjoitettu teksti:
- Hahahahhahaha mua raiskaa vitu ärsyttävää.
Somepalveluissa liikkuu videon lisäksi karuja väitteitä TokyoBunnyn muusta toiminnasta. Väitteille ei ole kuitenkaan mitään todisteita eikä TokyoBunnyä syytetä mistään.
Rajut some-huhut herättävät silti keskustelua räppärin käytöksestä.
- Kuvailee just snapchattiin myös kännisten mimmien kanssa paljastavia videoita, joka on kyseenalaista, eräs kirjoittaa.
Seiska ei tavoittanut artistia kommentoimaan väitteitä.
Räppäri antoi ensimmäisen julkisen haastattelunsa joulukuun alussa Klangi-medialle kuuluvassa BFF podi -podcastissa.
Hän kertoo, että sai tarjouksen kolmelta levy-yhtiöltä, kun Tuu mun kaa Tokyoon levisi Tiktokissa. Lopulta hän päätyi työskentelemään Cheekin levy-yhtiön kanssa.
TokyoBunny avautuu podcastissa myös stripparitaustastaan ja työn tekemisestä Yhdysvalloissa.
Podcast-jakso on poistettu kohun alettua Klangin YouTube-tililtä ja Spotifysta.