Nyt puhuu Stagalan ”pettäjäeksä”: "Mutta kun hän palasi..."
Stagalan ja Nannan suhde kesti lopulta puolisen vuotta. Erosta ja sen syistä kaksikolla on melko erilaiset näkemykset.
Seiska kertoi tiistaina, että Joni Takala eli "Stagala" on eronnut tyttöystävästään.
Video: Stagala kommentoi naisvihamielisiksi kritisoituja puheitaan viime toukokuussa.
Stagala vahvisti Seiskalle suhteen päättyneen, kun hänen mukaansa eksä petti ”kruunupäätä”.
Hän kertoi pariskunnan pitäneen yhtä noin puoli vuotta – aina hänen ja ”Immun”, eli Mika Ilménin, nyrkkeilyottelun jälkeen.
"Tyttöystävä jakoi numeroaan"
Stagalan mukaan eron merkit olivat jo ilmassa.
– Olimme syyskuussa Dubaissa, ja siellä silloinen tyttöystävä jakoi numeroaan tuntemattomille miehille.
– Olin itse ottamassa aurinkoa altaalla, kun hän tuli kertomaan, että oli antanut numeronsa jollekin random miehelle, Stagala kuvaili.
Itse itsensä ”kuninkaaksi” nimittänyt 25-vuotias Stagala väitti myös, että nainen olisi yrittänyt anella häntä takaisin.
– En huoli tuollaisen teon jälkeen, hän sanoi.
Nanna astui julkisuuteen
Nyt Nanna Järvinen kertoo tapahtuneesta oman versionsa ja haluaa oikaista huhuja, jotka hänen mukaansa eivät vastaa todellisuutta.
– Puhun nyt omalla nimelläni ja kasvoillani, koska pystyn seisomaan sanojeni takana. Haluan selventää asioita, sillä juttu ei mene hänen kertomansa mukaan, Nanna sanoo.
Poistin esimerkiksi Snapchatin ja Tinderin, koska halusin sitoutua täysin. En kokenut tarvetta muille.
20-vuotiaan Nannan mukaan ero tuli hänelle täysin puun takaa – samoin myöhemmin levinneet pettämisväitteet.
– Ero tuli minulle täysin yllättäen, aivan kuten pettämisväitteetkin, joista kuulin vasta jälkikäteen. Haluan nyt kertoa, mitä oikeasti tapahtui.
"Järjestin työt, lemmikkien hoidon ja harrastukset"
Nanna kertoo tutustuneensa Stagalaan – tai Jonin, kuten hän miestä kutsuu – Immu-ottelun jälkeen. Aluksi hän epäröi miehen lojaaliutta, mutta vakuuttui pian.
– Mietin, voinko luottaa Joniin, mutta hän osoitti nopeasti olevansa sanojensa mittainen mies.
Pari alkoi viettää paljon aikaa yhdessä, ja suhde eteni nopeasti.
– Minulle ei ollut ongelma ajella viikoittain Turusta Helsinkiin, koska välitin hänestä. Järjestin työt, lemmikkien hoidon ja harrastukset niin, että pystyimme olemaan mahdollisimman paljon yhdessä.
Nanna kertoo halunneensa osoittaa sitoutumistaan.
– Poistin esimerkiksi Snapchatin ja Tinderin, koska halusin sitoutua täysin. En kokenut tarvetta muille.
Reissu Persianlahdelle
Syyskuun alussa Stagalan toisen ottelun jälkeen pari teki spontaanin päätöksen lähteä lomalle.
– Vietimme useamman päivän yhdessä ja päätimme hetken mielijohteesta lähteä äkkilähdöllä Dubaihin. Matka oli upea, ja siellä tunsin todella, että Joni oli erityinen ihminen.
Pettämisjutut ovat täysin perättömiä. Olen itsekin hämmentynyt, mistä tällainen on saanut alkunsa. Jos jollain on oikeaa tietoa, kuulen sen mielelläni.
Matkan jälkeen suhde jatkui tiiviinä ja kaikki vaikutti olevan hyvin – kunnes Stagalan työmatka Tallinnaan muutti tilanteen.
– Hän kertoi lähtevänsä työ- ja rahapeliin liittyvälle reissulle. Olin iloinen hänen puolestaan, ja kaikki vaikutti normaalilta. Mutta kun hän palasi, hän alkoi etääntyä. Hän sanoi sen johtuvan työkiireistä, ja annoin hänelle tilaa.
"Se oli pelkkä vitsi"
Stagalan mukaan puolestaan juuri Nanna olisi etääntynyt miehestä pokerireissun jälkeen.
Nanna kertoo, että eron taustalla oli myös väärin ymmärretty TikTok-video. Hän julkaisi työpaikan kahvitauolla humoristisen klipin, jossa luki: "POV: kun kaipaat sun miestä, mutta et tiedä ketä niistä."
Video levisi nopeasti, mutta sen tarkoitus oli hänen mukaansa täysin viaton.
– Se oli pelkkä vitsi, ei suunnattu kenellekään – ei edes Jonille. Video lähti kuitenkin viraaliksi, ja Joni loukkaantui siitä. Hän ei puhunut minulle useaan päivään, enkä heti ymmärtänyt miksi.
– Kun lopulta puhuimme, hän kertoi tunteneensa olonsa loukatuksi. Pyysin anteeksi ja myönsin olleeni ajattelematon. Tarkoitukseni ei koskaan ollut satuttaa häntä.
"Pettämisjutut ovat täysin perättömiä"
Nannan mukaan anteeksipyyntö ei kuitenkaan riittänyt, vaan muutaman päivän kuluttua Stagala päätti erota.
Ratkaiseva hetki liittyi hänen mukaansa kuvakaappaukseen, jonka hän oli näyttänyt Jonille keskustelustaan pomonsa kanssa.
– Kirjoitin viestissäni ”Anything for him – haluan vain hänet”. Tarkoitukseni oli näyttää, kuinka lojaali olen. Mutta se tulkittiin väärin.
Nanna kiistää jyrkästi kaikki pettämisväitteet.
– Pettämisjutut ovat täysin perättömiä. Olen itsekin hämmentynyt, mistä tällainen on saanut alkunsa. Jos jollain on oikeaa tietoa, kuulen sen mielelläni.
Eron jälkeen Nanna päätti lähteä ulkomaille keräämään voimiaan ja rauhoittumaan.
– Lähdin Monacon seudulle miettimään elämää ja kokoamaan itseäni. Matkustin pelkällä menolipulla, enkä vielä tiedä, milloin palaan.
"En ole katkera"
Hän kertoo jakavansa ajatuksiaan avoimesti sosiaalisessa mediassa.
– Olen julkaissut TikTokissa ja Instagramissa videoita matkastani ja siitä, miltä minusta on tuntunut. Haluan olla rehellinen ja aito, en esittää mitään.
Stagalalle Nanna toivoo vain hyvää.
– Käsi sydämellä – toivon Jonille kaikkea hyvää. Vein hänet ystäväni tekemään kasvohoitoihin täydestä rakkaudesta, koska halusin hänen pääsevän mukaan kauneusbrändeihin.
– En ole katkera, haluan vain rauhaa meille molemmille.