Nyt jysähti! Johanna Tukiainen kertoo lähtevänsä politiikkaan

Nyt jysähti! Johanna Tukiainen kertoo lähtevänsä politiikkaan

Johanna Tukiainen aikoo tehdä uuden aluevaltauksen.

Mainos
Mainos päättyy

Kohublondien crème de la crème, Johanna Tukiainen, on ihminen, jonka maailmassa tapahtuu paljon – ja joskus hyvin nopeasti.

Vasta taannoin Seiska kertoi Johannan ja häntä reilusti nuoremman Joonas Mäkäräisen erosta.

Tunteet olivat vahvoja, mutta rakkaus kesti lopulta vain pari kuukautta.

Johanna ja Joonas erosivat muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen.
Johanna ja Joonas erosivat muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen.
Mainos
Mainos päättyy

"Monet ovat pyytäneet ja ehdottaneet"

Eron jälkeen Johannalla on mielessään isompia kuvioita.

Johanna kertoi Facebookissa varsin merkittävästä uutisesta:

– Mut valittiin KD:n puolue ehdokkaaksi, Johanna kirjoitti useamman huutomerkin ja emojin säestämänä.

Ja tokihan Seiska soitti Johannalle kysyäkseen lisää.

Mainos
Mainos päättyy

Politiikkaan Johannaa ajoivat hänen mukaansa ihmisten pyynnöt lähteä vaikuttamaan.

– Todella monet ovat pyytäneet ja ehdottaneet, että lähtisin politiikkaan.

– Minulla on paljon mielipiteitä ja kaikkea!

Seiskan lukijat ovat bonganneet Johannan eron jälkeen jälleen Veijo Lallin kanssa.
Seiskan lukijat ovat bonganneet Johannan eron jälkeen jälleen Veijo Lallin kanssa.

Puolue selvillä

Kristillisdemokraatit eli KD oli Johannalle luonteva valinta, sillä hän toistaa usein olevansa uskoon tullut kristitty.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen päässyt heidän listoilleen, Johanna sanoo, viitaten puoluejäsenyyteensä.

– Sitten minunhan pitää erikseen pyrkiä niissä joissain vaaleissa.

Tässä kohtaa ”joillain vaaleilla” Johanna viittaa keväällä 2027 siintäviin eduskuntavaaleihin.

– He ovat hyväksyneet ehdokkuuteni, Johanna kuittaa.

Johanna sanoo vaaliteemojen olevan jo selvät.
Johanna sanoo vaaliteemojen olevan jo selvät.

Teemat selvät

Johannan vaaliteemat ovat selkeät:

– Olen vääriä ja turhia huostaanottoja vastaan.

– Vastustan myös yleistä korruptiota yhteiskunnassa.

Vaaleaverikkö mainitsee myös omaavansa perinteiset arvot ja toivoo, että kristinuskolla olisi jatkossakin oma paikkansa koulumaailmassa.

Johanna kertoo osaavansa samaistua ihmisiin, joilla on esimerkiksi taloudellisesti tiukkaa.
Johanna kertoo osaavansa samaistua ihmisiin, joilla on esimerkiksi taloudellisesti tiukkaa.

"Hyvät lähtökohdat vaaleihin"

Kohujulkisuus ei Johannan mukaan ole hänen tapauksessaan ongelma.

– Minut tuntee Suomessa kaikki. Siinä on hyvät lähtökohdat vaaleihin.

Ensi viikolla 47 vuotta täyttävä Johanna muistuttaa, ettei hänen elämänsä ole ollut helppoa.

– Osaan samaistua sellaisten ihmisten tilanteisiin, joilla on esimerkiksi taloudellisesti tiukkaa tai jotka ovat kokeneet paljon menetyksiä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Nyt jysähti! Johanna Tukiainen kertoo lähtevänsä politiikkaan