Noora Hautakankaalta siirappinen rakkausavautuminen: "Kun otat minut syliisi"

Noora Hautakankaalta siirappinen rakkausavautuminen: 'Kun otat minut syliisi'
Noora Hautakangas teki paljastuksen yksityiselämästään!

Missikaunotar kertoo, ettei muista tarkkaa vuosipäivää rakkansa kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 2007 Miss SuomiNoora Hautakangas, 39, on viihtynyt puolisonsa Eero Ukkosen vierellä jo lähes vuosikymmenen. Rakkaus ei ole hälvennyt ajan kuluessa mihinkään.

Noora ja Eero kihlautuivat vuoden 2017 huhtikuussa. Seurustelu alkoi kolme vuotta aikaisemmin.

Noora Hautakangas avautuu talopainajaisestaan

Noora julkaisi Instagramissaan kauniin päivityksen yhdeksänvuotisesta suhteestaan rakkaansa kanssa. Julkaisemissaan kuvissa Noora ja Eero poseeraavat yhdessä kuvaajan edessä toisilleen tunteikkaasti hymyillen.

Mainos
Mainos päättyy

- Tärkeintä kaikista on luottamus. Siihen, että sinä pysyt siinä, vaikka mitä tulisi. Siihen, että sinä näet saman tulevan kuin minä. Siihen että me olemme toisillemme luodut, Noora kirjoittaa.

Noora Hautakankaan uusi elämä alkoi!

Rakastavaisten suhde perustuu luottamuksen lisäksi myös hyväksynnälle, virheistä huolimatta. Pariskunnan luonteita yhdistää huumori.

- Tärkeintä, että hyväksyt minut juuri sellaisena kuin olen, kaikkine oikkuineni ja hyväksyt minut peloistani ja epävarmuudestani huolimatta.

- Tärkeintä on ilo ja nauru, mitkä sitoo meidät aina enemmän ja enemmän yhteen.

Noora kirjoittaa rakastuvansa kumppaniinsa joka päivä uudestaan. Huumorin, ystävyyden ja luottamuksen lisäksi myös fyysinen puoli suhteesta tyydyttää Nooran tarpeet.

- Ja kosketus. Kun otat minut syliisi, muu maailma pysähtyy.

Mainos
Mainos päättyy

- Nämä ja miljoona muuta syytä rakastun sinuun joka päivä uudelleen.

Noora Hautakankaalta hurja väite: Miss Universum oli päätetty etukäteen?

Noora paljastaa julkaisussaan, ettei heistä kumpikaan muista pariskunnan tarkkaa vuosipäivää.

- Tällä viikolla joku päivä oli meidän vuosipäivä (kumpikaan sitä ”oikeaa” päivää ei muista) joten olkoon se päivä tänä vuonna tämä sunnuntai. Hyvää 9 vuosipäivää rakkaani ja sielunkumppanini, Noora toivottaa puolisolleen.

Second hand -yrittäjät Noora ja Eero pyörittävät useampia Relove-nimisiä vaateliikkeitä ympäri Suomea. Pariskunnan bisnes kukoistaa; viime vuonna avattiin jo neljäs Relove-liike Tampereen Stockmannille. Eero pyörittää myös omaa venealan yritystä.

Missikaunotar toimi myös The Voice -radiokanavan aamuohjelman juontajana yhdessä Anssi Honkasen ja Jani ’’Tuottaja’’ Jääskeläisen kanssa vuoteen 2016 saakka.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan