Noora Fagerström kertoo lentopelostaan: "Iski paniikkikohtaus"

Noora Fagerström kertoo lentopelostaan: 'Iski paniikkikohtaus'

Kärsitkö itse kansanedustajan tavoin lentopelosta?

Mainos
Mainos päättyy

Paljon matkusteleva Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerström on kärsinyt aikuisiällään lentopelosta. 

Afrikassa työmatkalla ollut Noora kertoo, että reissun aikana hänelle iski paniikkikohtaus.

– Lentopelko? Kyllä! Välillä iskee jopa paniikkikohtaus, kun on kova turbulenssi. Kädet hikoo, sydän hakkaa, huimaa, kurkkua kuristaa, itkettää ja on sellainen tunne, että elämä päättyy pian. Eikä sille oikein pysty tekemään mitään siinä tilanteessa, kuin yrittää hengittää syvään ja rauhoittua, Noora kuvailee monelle tuttua tilannetta somekanavallaan.

Tuolloin Noora kertoo miettivänsä mielessäänasioita, joista hän on kiitollinen.

Mainos
Mainos päättyy

– Mietin, että millaisena äitinä, puolisona ja ystävänä minut muistetaan. Tämä ei kyllä todellakaan helpota, ja yritänkin aina ajatella jotain positiivista ja kivaa. Huomaan kuitenkin nopeasti palaavani kuolemaan. Jos lentosää on tasaista, pystyn toimimaan täysin normaalisti ja usein myös nukahdan.

Noora Fagerström avautuu tuskaisesta yöstään

Lentopelko on varsin yleinen vaiva, vaikka matkustaja olisi reissannut enemmänkin. Liikenainen kertoo itsellään lentopelon alkaneen vasta jälkeläisten ilmaannuttua.

– Lentopelko on alkanut lasten syntymien jälkeen ja tuntuu, että se vaan pahenee vanhetessa, vaikka olen lentänyt suhteellisen paljon. Niin isoilla koneilla, pienkoneilla, helikoptereilla sekä purjelentokoneella. Eniten pelkään ulkomaisten lentoyhtiöiden koneissa. Vaikka tietäisin, että pitäisi olla turvallista, niin kovan turbulenssin iskiessä paniikki painaa päälle.

Vinkki kapteenille?

Noora kertoo myös kokemuksen osoittaneen, että kapteenin puhe voi mahdollisesti rauhoittaa lentopelkoista - tai päinvastoin.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen huomannut, että jos kapteeni kertoo jo ennen lennon alkua tai alkumatkasta, että tiedossa on turbulenssia, olen rauhallisemmin mielin kun tiedän, että he ovat tilanteen päällä. Eniten pelottaa yllättäen alkava heittoisa lentosää, Noora miettii.

Joskus kansanedustaja on meditoinut, ottanut viiniä ennen lentoa ja puhunut asiasta jopa terapeutin kanssa.

– Niin paha lentopelko ei vielä ole, että olisin jättänyt menemästä jollekin lennolle (useammalta olen kyllä myöhästynyt). Silti toivoisin, että pääsisin pelosta eroon. Olen kokeillut meditoida, hengittää, saada ajatuksia muualle, tutkinut ja rauhoitellut itseäni sekä käynyt asiaa terapiassa läpi. Toisinaan ottanut myös lasin viiniä ennen lentoa. Rauhoittavia en ole kokeillut, sillä en halua olla tokkurassa.

Säännöistä viis! Kansanedustaja Noora Fagerström suututti somekansan

Paniikkikohtaus iski

Noora jakoi päivityksessään neljä kuvaa ja yhden videon. Otoksissa näkyy upeita maisemia pilvien reunalta katsottuna.

Mainos
Mainos päättyy

– P.s. Tällä kyseisellä lennolla iski paniikkikohtaus, kun menimme katsomaan erään yrityksen toimintaa pidemmän matkan päähän. Aivan huikeat maisemat ja niistä kyllä nautin, mutta lensimme sateen läpi ja kone heitteli tuntuvasti. Heti koneen pyörien osuessa maahan, olin kiitollinen elämälle. Tosin välittömästi iski tietynlainen lamaannus ja väsymys, joka kesti hetken. Sen jälkeen oli kuitenkin helppo hymyillä - selvisin taas yhtä kokemusta rikkaampana!

Noora Fagerströmin oudon korvakivun syy selvisi viimein: "Eipä ole tullut mieleenkään"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan