No nyt on rehellistä tekstiä! Ernest Lawson ei voi sietää yhtä asiaa: ”Ihan suurinta helvettiä”

Täystyöllistetty tähtijuontaja pitää itsensä kondiksessa, muttei suinkaan lenkkeilyn voimin.
Viihteen monitoimimies Ernest Lawsonilla, 35, on useampi rauta tulessa. Viime syksynä TTK-juontajana nähty Erkku on sittemmin kiertänyt ympäri Suomea oman nimikkoshow’nsa tiimoilta – tunnetaanhan juontaja-näyttelijä myös stand upista.
Lisäksi Ernest luotsaa parhaillaan sunnuntaisin MTV:llä nähtävää uutuusohjelma Lovea. Hän juontaa elämänmakuista ja paikoin koskettavaakin musiikkipläjäystä yhdessä Susani Mahaduran kanssa.
Kun päälle lätkäistään vielä muut keikat ja lapsiperhearki, Erkulla piisaa tekemistä yllin kyllin. Kansalaisten suosikkikoomikko pitää huolta jaksamisestaan.
– Pyrin olemaan mahdollisimman aktiivinen arjessa. Mutta toisinaan kun töiden kanssa on kiireisempää, salikäynnit jäävät ikävä kyllä vähän vähemmälle, Erkku tunnustaa Seiskalle Loven lehdistötilaisuudessa.
Vantaalainen YouTube-tähti törsäsi jättisumman tyttöystäväänsä: ”Aikamoinen ökyloma, bro!”

Kova kesyttämään rautaa
Ulkoisesta olemuksesta päätellen kovin montaa salitreeniä ei ole jäänyt väliin. Se käy selväksi myös Ernestin Instagramista, jossa näkyy lomatunnelmista nauttiva kovassa kondiksessa oleva perheenisä.
Ernest Lawson kannustaa kouluja ja päiväkoteja lakkoihin – vaatii myös lisää liksaa: ”Ihan täysin!”
– Tykkään käydä aamusalilla. Tässä ammatissa illat ovat usein työntäyteisiä, joten kun olen vienyt lapset päiväkotiin, painelen usein suoraan aamusalille. Siihen pyrin useamman kerran viikossa, Erkku selostaa.
”Suurinta helvettiä”
Salilla voi kesyttää rautaa säästä riippumatta, mutta lenkkeily on asia erikseen. Ernest ei ole hikihölkän suurin ystävä.
– Lenkkeily on ihan suurinta helvettiä. Harrastin sitä kerran vuoden putkeen ja se oli joka kerta ihan yhtä hirveää. Ajattelin, että jollei siitä koskaan tule hyvää oloa, niin miksi tekisin sitä yhtään enempää?
– No, salillakin on hetken hirveää, mutta sitten siitä alkaa nauttimaan. Tällä hetkellä on sellainen fiilis, että siellä on kiva käydä.
Love sunnuntaisin MTV:llä kello 19.30 alkaen.