No huhhuh, mikä asu! Noora Fagerström repäisee minimekossa

No huhhuh, mikä asu! Noora Fagerström repäisee minimekossa
20230824, Helsinki. Leijonan luola kuvaukset. Kuvassa Noora Fagerström.

Noora juhli näyttävässä luomuksessa.

Mainos
Mainos päättyy

Kansanedustaja ja mehuyrittäjä Noora Fagerström yllättää tuoreella julkaisullaan.

Nooran arki Kokoomuksen kansaedustajana on varsin kiireistä, ja hän kertoi vasta joutuneensa perumaan odotetun ystävien syntymäpäiväreissun töidensä vuoksi.

Nyt Noora on kuitenkin päässyt viimeinkin myös nauttimaan vapaista, ja kertoo juhlistaneensa viikonloppuna ystävänsä 40-vuotissyntymäpäiviä.

Mainos
Mainos päättyy

Noora kertoo järjestäneensä toisen ystävänsä kanssa juhlakalulle Nylon Beat -yhtyeen keikan. Ihka oikeaa Nylon Beatia Noora ei paikalle saanut, mutta esiintyi Naikkareina yhdessä ystävänsä kanssa.

– Järjestettiin yllätyksenä Nylon Beatin keikka, omilla sanoituksilla tietenkin, Noora paljastaa tuoreessa julkaisussaan.

Päivityksessään Noora kiittelee toista ystäväänsä hupsusta ideasta. Noora on myös lisännyt julkaisuunsa lyhyen videon taidonnäytteestään.

Jestas, mikä asu!

Noora ei juhlistanut merkkipäivää ihan tavanomaisissa vetimissä. 

Pirteistä väreistä pitävä Noora oli nimittäin vetäissyt ylleen kirkkaanpinkin luomuksen, joka muistuttaa esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttuja kilpatanssijoiden asuja.

Pirtsakka asu on koristeltu ohuilla hapsuilla, ja päässään hänellä oli vaaleanpunainen merimieslakki. Nooran ystävällä sen sijaan oli samaan tyyliin sopiva, vaaleansininen hapsumekko.

Mainos
Mainos päättyy

Nooran näyttävä asu ja hauska tempaus keräsi nopeasti iloisia kommentteja sekä tämän seuraajilta että juhliin osallistuneilta.

– Ihana look sulla, eräs seuraaja ihastelee.

– Olitte huikeita! kommenttikentässä hehkutetaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
No huhhuh, mikä asu! Noora Fagerström repäisee minimekossa