No huh, mikä komistus! Tässä on Mimosa Willamon Ville-rakas

Mimosan kotona on melkoinen sirkus, jota pitävät hänen lisäkseen yllä kolme lemmikkiä sekä hengästyttävän komea Ville-rakas.
Mimosa Willamo on 30-vuotias näyttelijä, joka on ehtinyt näyttelemään jo vaikka missä – menestyksekkäästikin.
Mimosa sai vuonna 2014 ilmestyneestä Päin seinää -elokuvasta roolistaan sivuroolin Jussi-palkinnon.
Aikamoista – semminkin, kun kyse oli espoolaistaustaisen naisen ensimmäisestä elokuvaroolista.
Toinen Jussi tuli Aurorasta, joka näki päivänvalon vuonna 2019.
Siitä Mimosa sai nyt jo historiaan jääneen naispääosan Jussin.
Nykyisin ei ole enää erikseen nais- ja miespääosan palkintoja.

"Koko meidän alalle vittuillaan"
Mimosan tuorein rooli on Anna minun rakastaa enemmän -elokuvassa, joka sai ensi-iltansa 3. lokakuuta.
Elokuvaa mainostettiin ennalta sillä, että yhden pääosan tekee muusikko Rita Behm – jolle rooli on ensimmäinen laatuaan.
Kutsuvierasensi-illassa hyväntuulinen Mimosa kertoi kokevansa kuitenkin jonkinlaista maailmantuskaa.
– Joka päivä lehden avaaminen on kauheaa. Oli se sitten surullisia tai hirveitä uutisia, tai sitten sitä, että koko meidän alalle vittuillaan, Mimosa totesi.

Leikkaukset peruttiin
Jälkimmäisellä Mimosa viittasi hallituksen leikkauksiin, joilta edes kulttuuriala ei ole välttynyt.
Hallitus esitti syyskuun alussa lähes kahdeksan miljoonan euron leikkauksia Suomen elokuvasäätiön (SES) jakamiin tuotantotukiin.
Seuraavalla viikolla Mimosan haastattelussa SES kertoi saaneensa tiedon tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitieltä (kok.), että hallituksen esittämät leikkaukset Suomen elokuvasäätiön jakamiin elokuva-alan tukiin on peruttu.

Kolme lemmikkiä ja Ville
Yhtä kaikki, Mimosalle kuului myös hyvää.
Hän kertoi keskittyvänsä puutarhanhoitoon ja lemmikkeihinsä.
– Siellä on kolme lemmikkiä, Mimosa naurahti.
Kotoa löytyy myös kumppani: näyttelijä Ville Hilska.
Pariskunta ei ole koskaan pitänyt suhteestaan mekkalaa mediassa.

Pelkkää lovee
Nyt Mimosa jakoi kuitenkin Instagramissa seuraajiensa iloksi kuvan hanipupustaan.
Kuvassa Mimosa pussaa Villeä poskelle.
– Mä annoin vuosipäivälahjaksi viinikaadon ravintolassa. Ville antoi sen, että se on kuukauden ajan herännyt joka päivä koiran kaa ennen seitsemää ja antanut mun nukkua. Sama beibe vuodesta toiseen, mut mitä sitä hyväksi todettua vaihtamaan, Mimosa sanailee kuvan yhteydessä.
Musta pieni koira on Mimosan ja Villen residenssin uunituore tulokas, josta Mimosa on jakanut kuvia ja videoita aiemmin somessa.
Mimosan Villestä jakaman julkaisun toisessa kuvassa hassutellaan ilmeisesti Mimosan puhelimen naamantunnistuksella, jossa hänen kohdallaan komeilee Antti Holman naama ja Villen kohdalla muuan mies.
Mimosan päivitys Ville-rakkaasta ja vuosipäivästä on saanut osakseen sydämiä ja tuhansia tykkäyksiä.