Nina Mikkonen pyytää anteeksi kohulausuntojaan: Minulla ei ole oikeutta loukata ketään!
Leskeksi jäänyt Nina Mikkonen pohti Seiskalle vanhojen haastattelujensa aiheuttamia viharyöppyjä.
Nina lausunnot ovat herättäneet voimakasta keskustelua. Mielipiteitä voimakkaasti jakava Nina on ottanut julkisuudessa kantaa muun muassa perhearvoihin.
– Olenko asioista yhä samaa mieltä kuin aikaisemmin, kyllä ja en. Jos olisin aikoinaan ilmaissut itseäni poliittisesti korrektimmin, ehkä keskustelu olisi kohdistunut enemmän itse asiaan eikä siihen, että tyylipisteitä ei esiintymisistäni juurikaan jaeltu. Toisaalta, olisiko asioista silloin keskusteltu niin laajasti? Joskus on uskallettava avata suunsa tärkeästä teemasta silläkin uhalla, että joutuu epämiellyttävän huomion keskipisteeksi.
Leskeksi jäänyt Nina Mikkonen: Saan miehiltä härskejä himoviestejä!
Ninaa on haukuttu keskustelupalstoilla alimpaan kastiin, ja jotkut ovat loukkaantuneet hänen sanomisistaan.
– Pyydän anteeksi ihmisiltä, joita olen mahdollisesti lausunnoillani loukannut. Minulla ei ole syytä eikä oikeutta loukata ketään. Arvoistani en kuitenkaan luovu.
Miten Nina suhtautuu hänestä tehtyihin parodioihin? Katso video!