Näyttelijä-laulaja Maria Ylipää avoimena työstään ja elämästään: ”Rentoudun liikunnan parissa ja ystävien kanssa!”

Maria Ylipää ei ole ehtinyt lomailla.
Mainos
Mainos päättyy

Klaukkalalaisessa teollisuushallissa käy kova kuhina. Hallissa kuvataan Aallonmurtaja-draamasarjan toisen kauden viimeisiä kohtauksia. Vaikka kello on vasta aamukahdeksan, kuvausryhmä on aloittanut työpäivänsä jo aamuyöstä.

– Ensimmäinen kohtaus kuvattiin kolmelta, sarjan naispääosaa esittävä Maria Ylipää, 37, kertoo tauolla.

Turkka Mastomäki on Marian vastanäyttelijä Aallonmurtaja-televisiosarjassa. Sarja nähdään C More -suoratoistapalvelussa alkuvuodesta.
Turkka Mastomäki on Marian vastanäyttelijä Aallonmurtaja-televisiosarjassa. Sarja nähdään C More -suoratoistapalvelussa alkuvuodesta.

Näyttelijä Maria Ylipää haluaa puuttua alalla tapahtuvaan ahdisteluun: ”Ylilyöntejä sattunut suuntaan jos toiseenkin!”

Marian roolihahmo viettää kaksoiselämää Aallonmurtaja-sarjassa.

Mainos
Mainos päättyy

– Tuula on perheenäiti, joka tekee perheensä eteen kaiken. Hän yrittää olla lapsilleen hyvä äiti ja suojelee heitä kaikelta pahalta mutta pyörittää samaan aikaan miehensä kanssa rikollisjengiä.

Maria kertoo olevansa onnellinen, että juuri hänet valittiin rooliin. Hän sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän Kultainen Venla -palkinnon viime vuonna.

Marian roolihahmo Tuula ei turhia hymyile.
Marian roolihahmo Tuula ei turhia hymyile.

– Minusta on mahtavaa, että saan esittää samassa roolihahmossa kahta niin erilaista tyyppiä. Tämä työ on kuin leikkiä, jossa voi elää fantasioiden kautta.

Kuin kreikkalainen jumalatar! Maria Ylipää sädehtii Urheilugaalassa kultaisena kuningattarena - "Teen vain työtäni"

Marialla pitää työrintamalla kiirettä.

– Aallonmurtajan lisäksi olen saanut tänä vuonna Ivalo- ja Luottomies-sarjojen kuvaukset valmiiksi. Maaliskuussa ilmestyy Sofi Oksasen romaaniin perustuva elokuva Baby Jane, ja olen lisäksi pääosassa Svenska Teaternin Chess-menestysmusikaalissa.

Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä myöntää paiskivansa liikaakin hommia.

– Nautin valtavasti työstäni, ja se on intohimoni. Ammattitaitoa täytyy ylläpitää koko ajan, mikä vaatii harjoittelua. Toki minulla on myös lahjoja tähän ammattiin, mutta loppujen lopuksi raaka työ vaikuttaa eniten lopputulokseen.

Maria on naimisissa muusikko Matti Pentikäisen kanssa. Pariskunnalla on kaksi tytärtä.
Maria on naimisissa muusikko Matti Pentikäisen kanssa. Pariskunnalla on kaksi tytärtä.

Maria kertoo, että hän ei ole koskaan edes miettinyt muuta ammattia.

– Vaikea sanoa mitä tekisin, jos en näyttelisi ja laulaisi. Ehkä olisin jollakin tavalla mukana tällä samalla alalla. Näkisin itseni ehkä opetuspuolella, hän miettii.

Maria Ylipää kieltäytyi Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta - tässä syy!

Näyttelijä-laulaja ei ole ehtinyt juuri lomailla viime aikoina. Kahden tyttären äiti sai kuitenkin järjestettyä vapaa-aikaa lastensa syysloman ajaksi.
Arkisin hän rentoutuu liikunnan avulla.

Mainos
Mainos päättyy

– Pilates, jooga, kuntosali ja lenkkeily ovat harrastuksiani. Liikunnasta saan myös energiaa. Vähäinen vapaa-aika kuluu perheen ja ystävien parissa. Minusta on ihanaa illastaa pitkän kaavan mukaa ystävieni kanssa.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan