Nanna Karalahti lähti ulkomaille – Jere jäi koti-isäksi

Vasta eronnut aviopari viettää aikaa erillään.
Ex-jääkiekkoilija Jere Karalahden entinen puoliso Nanna Karalahti päätti matkustaa ystävänsä Eevi Teittisen kanssa Budapestiin parhaillaan meneillään oleviin yleisurheilun MM-kisoihin. Tällä välin Jere jäi kotiin huolehtimaan tänä kesänä avioeroa hakeneen parin kolmesta lapsesta.
Molemmat ovat julkaisseet lukuisia videoita ja kuvia Instagram-tarinoissaan matkan ajalta. Jeren julkaisut liittyvät pääasiassa lasten hoitoon, kun Nanna taas nähdään viettämässä aikaa MM-kisakatsomossa ja Budapestin kaduilla.
Erosta toipuva Nanna Karalahti säväytti rohkealla bilepukeutumisellaan - topin hinta huimaa!
Jere on myöskin osallistunut MM-kisakatsomoon – tosin kotisohvaltaan, eikä paikan päältä kuten Nanna. Jere kannustaa Instagram-tarinassaan suomalaista aitajuoksijaa, Lotta Haralaa, voittoon tv:stä katsellen.
Toisissa julkaisemissaan kuvissa Jere kuvaa itseään paidattomana vauvan leikkiessä lattialla. Toisessa julkaisussa Jere näyttää vanhempia lapsiaan läksyjen teossa, ja McDonalds-aterian äärellä.
Avioeroa hakeneet Nanna ja Jere Karalahti viihtyvät yhä yhdessä
Nannan jakamat Instagram-tarinat kehkeytyvät ystävysten reissun ympärille. Nannan julkaisemassa kuvassa Nanna ja Eevi poseeraavat kadulla, lenkillä ja aamukahvilla.
- Eilen piti mennä vielä illalla Nobuun syömään, mutta oltiin niin väsyneitä että mentiin sänkyyn ja tilattiin huonepalvelusta ruokaa, Nanna kirjoittaa kaksikosta julkaisemassaan kuvassa.
Nanna kertoo myös kadottaneensa lempi aurinkolasinsa, jotka kaunotar epäilee jättäneensä taksiin. Matka on kuitenkin tulossa pian päätökseensä, sillä Nanna pohtii tarinoissaan myös, mitä ehtisi tehdä Budapestissä ennen kotiinsa lähtöä.
Avioeroa hakenut Nanna Karalahti avoimena ahdistuksestaan: "Erot ovat aina hirveitä"
Nanna ja Jere menivät naimisiin vuonna 2015, ja hakivat yllättäen avioeroa tänä kesänä. Avioero ei ole vielä valmistunut, vaan puolen vuoden pituinen harkinta-aika käynnistyi välittömästi erohakemuksen jälkeen. Pariskunnan nuorin lapsi, Felicia, syntyi viime syksynä.