Nanna Karalahden päivitys hämmentää: ”Mitä shamaanilla tehdään?”

Nanna Karalahti elää tällä hetkellä vauvakuplassa
Hyvinvointivaikuttaja sai kolmannen lapsensa syksyllä entisen kohukiekkoilija Jere Karalahden kanssa.
Eilen (3.3.) hän raportoi kuulumisiaan ennen todellista puuhapäivää.
– Mikä teillä on sellainen asia, mitä oot jo pitkään halunnut / olisi tarvinnut tehdä, mutta et ole saanut aikaseksi? Nanna alustaa päivitystään.
Somepersoonalla oli edessään torstai, johon kuului muun muassa luomen tarkastusta ja shoppailua. Oli edessä myös matka Keravalta Helsinkiin oman äitinsä ja vauvan kanssa.
– Aamupalaa, shamaania, lastenvaateostoksia ja ah, matchalatte kookosmaidolla! Käympä muuten samalla hakemassa matchaa kotiin Ruohonjuuresta. Sekin on pitänyt jo monta päivää tehdä, Nanna kirjoittaa.
Nanna Karalahti tilittää uimapuvussaan: "Suklaata verkkareissa on paljon kivempi maistella"
Erikoista päivityksessä on se, että Nanna kertoo käyvänsä shamaanin pakeilla.
Historiallisesti shamaanilla tarkoitetaan tietyissä kulttuureissa elävää henkilöä, jolla on uskottu olleen yliluonnollisia kykyjä ja yhteys henkimaailmaan.
Nykyään shamanismi pidetään vaihtoehtohoitona.
Nanna Karalahden rohkea imetyskuva julki: "Hymyilevä vauva on best"
Yksi Nannan seuraajista onkin ihmetellyt Nannan suunnitelmia:
– Mitä shamaanilla tehdään?
Suomessa on tarjolla monenlaista shamaanihoitoja, joissa keskeisessä roolissa on shamaanirummun soittaminen. Palveluntarjoajat lupaavat asiakkaille henkimaailman vastauksia mieltä polttaviin kysymyksiin ja ratkaisuja erilaisiin vaivoihin.
Päivityksessään Nanna ei kuitenkaan avaa, mitä hän kävi shamaanilla tekemässä.
Nanna Karalahti tyrmistyi kaupan kassalla: "Takanani oleva mies..."