Nämä kuvat ja video sulattavat kenen tahansa sydämen: Seiskan Kohukatti järjesti jättiyllätyksen lahtelaisille löytöeläimille – mirrit mourusivat mielissään!
Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksessä on totuttu kaikenlaisiin karvaturreihin. Silti hämmästys on ilmeinen, kun yhdistyksen löytöeläinkotiin tassuttelee tavallista kookkaampi kissimirri.
– Voi hyvä ihme sentään! Mitä sieltä oikein tulee? Pirjo Riihelä huudahtaa avatessaan oven.
Phesyn pitkäaikainen vapaaehtoistyöläinen ja yhdistyksen hallituksen jäsen ei ole uskoa silmiään. Oveen on kolkutellut Seiskan Kohukatti, jolla on kainalossaan peräti 30 kiloa laadukasta kissojen kuivamuonaa. Pupuillekin on omat ruokapakettinsa.
– Tällainen on aina oikein tervetullutta, kaikelle löytyy kyllä käyttöä!
Vuonna 1990 perustettu Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistys eli tuttavallisemmin Phesy on toimintansa aikana vastaanottanut lähes 16 000 eläintä. Niistä valtaosa on ollut kissoja, mutta koiriakin on autettu paljon.
– Suurin osa on ollut löytöeläimiä, mutta yhä enemmän tulee myös huostaanottotapauksia, Pirjo kertoo.
– Tällaiset lahjoitukset ovat meille kaikki kaikessa, sillä ilman niitä toimintamme ei pyörisi ollenkaan. Joten kiitosta vain, Pirjo huikkaa iloisena.
Mitenköhän katit ja kollit mahtavat ottaa Seiskan ruokalahjoituksen vastaan?
– Iloisin mielin, totta kai. Ne ovat aina tyytyväisiä, kun vatsa on täynnä hyvää ruokaa.
Ja niinhän siinä toden totta käykin. Aluksi kisut ovat hieman epäileväisiä, kun valtava viiksekäs ilmestyy näkyviin Seiska-lippis päässään. Kun kuppiin alkaa ropista laatusapuskaa, mirrit alkavat kuitenkin mouruta tyytyväisinä.
Itse asiassa vastaanotto on jopa niinkin positiivinen, että pian löytökissat jo kieriskelevät kilpaa lattialla Kohukatin kanssa.
– Miaaauu, mouuuu!
Kyseessä on todella hyväsydämisten henkilöiden pystyttämä löytöeläintalo. Pirjon mukaan vapaaehtoisväki otti peräti 400 000 euroa lainaa, jotta talon rakentaminen olisi ollut mahdollista. Vakuudeksi pistettiin yhdistyksen varainhoitajan oma kotitalo.
Katso oheiselta videolta Kohukatin vierailu!
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!