Näitä kappaleita Suomi kuunteli vuonna 2021 - olisitko arvannut?

Ellinoora ja blindikset
Mainos
Mainos päättyy

Musiikin tekijänoikeusjärjestö Teosto julkaisi perinteiseen tapaan vuosittaisen tiedotteen, jossa käydään läpi edellisen vuoden soitetuimpia kappaleita. Tällä kertaa ollaan tarkasteltu vuoden 2021 tilannetta.

Vuoden 2021 soitetuin kotimainen kappale oli Lauri Tähkän esittämä Aavikko. Kyseisellä listauksella mitataan radiossa, televisiossa ja elävän musiikin esityksissä yhteensä soitettua musiikkia.

Lauri Tähkän kappale on kyseisessä listauksessa kaikista biiseistä vasta kolmas. Tätä edelle pääsivät ulkomaalaiset artistit. Soitetuin kappale oli The Weekndin Save your tears ja toisena Ed Sheeranin Bad Habits.

L
Lauri Tähkän esittämä Aavikko oli vuonna 2021 erittäin soitettu.
Mainos
Mainos päättyy

Aavikko oli myös radiokanavien soitetuin kotimainen kappale. Spotifyssa kuunnelluimpien kärjestä löytyy kotimaista osaamista. Eniten kuunnelluin kappale on ollut Blind Channel -yhtyeen Dark Side.

Mitä ihmettä?! Valtava määrä musiikkia blokattiin suomalaisilta YouTubessa - tässä syy!

B C
Blind Channel dominoi toukokuussa Emma-gaalassa voittamalla pystin peräti seitsemässä eri kategoriassa.

Spotifyn kuunnelluimmista toiselta sijalta löytyy hieman yllättäen ruotsalaisräppäri A36, jonka Samma gamla vanliga -kappaleella esiintyy myös suomalaisräppärit Averagekidluke, Cledos ja Ibe.

Cledos
Cledos räppää huippusuositulla Samma gamla vanliga -kappaleella.

Räppäri Cledosin ökyauto joutui tullissa tarkkaan syyniin – kuva!

Euromääräisesti kaksi eniten esityskorvauksia saanutta kappaletta vuonna 2021 olivat Ellinooran Dinosauruksii ja Haloo Helsingin Piilotan mun kyyneleet.

Mainos
Mainos päättyy
Ellinoora
Ellinoora kahmi aiemmin tänä vuonna Emma-gaalassa yhteensä neljä palkintoa.
Haloo Helsinki
Haloo Helsinki on tehnyt urallaan useita jättihittejä.
Matti ja Teppo
Matin ja Tepon sekä Portion Boys -yhtyeen yhteiskappale Vauhti kiihtyy oli vuonna 2021 kaikkein eniten katselu- ja kuuntelukertoja Youtubessa saanut kappale.

Kolmantena listalla oli jälleen Blind Channel Dark Side -kappalellaan.

Seiska selvitti! Näin paljon Blind Channel, Portion Boys ja Haloo Helsinki tienasivat Spotify-soitoilla!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan