Näin Vappu Pimiä yhdistää työnteon ja liikunnan

Liikkumisen päälle juontaja yrittää pitää riittävistä yöunista kiinni ja syödä ravitsevaa ruokaa.
Juontaja Vappu Pimiä, 45, on kaikille suomalaisille tuttu paitsi Maajussille morsian -ohjelmasta myös sunnuntain Tanssii tähtien kanssa -lähetyksistä. Vappu pitää itsestään huolta monella tapaa, jotta jaksaa puhua kameroille.
Näin hurja on Vappu Pimiän treeniohjelma
Hänen tuorein ilonaiheensa on avantouintikauden aloittaminen mökkimaisemissa Salossa. Järvi oli jäätynyt yön aikana, jolloin Vappu pääsi hakkaamaan siihen reiän ja pulahtamaan hyisen harrastuksensa pariin.
– Pyrin liikkumaan lähestulkoon päivittäin. Käyn kuntosalilla, nyrkkeilen, juoksen ja käyn avannossa. Avanto nyt on enemmänkin sitä mielenhoitoa, mutta kuitenkin, Vappu luettelee Seiskalle.
Liikkumisen päälle juontaja yrittää pitää riittävistä yöunista kiinni ja syödä ravitsevaa ruokaa.
– Kun tätä ikää tulee mittariin, sitä suurempi merkitys tällaisilla perusasioilla on.

Vappu Pimiä kertoo tunteikkaasta TTK-jaksosta: "Vaikein lähetys koskaan"
Urheilun voi näppärästi yhdistää myös työskentelyyn. Vapulla on tapana lähteä lenkille luontoon ja harjoitella samalla juontojaan. Viikonloput mökillä viettävälle Vapulle työtavasta on tullut rutiini.
– Olen toki jo viikonlopun ajan tankannut juontoja läpi, mutta ennen studiolle lähtemistä teen lenkin. Silloin teksti pitää saada muistiin asti. En tule sieltä pois, ennen kuin juonnot ovat niin sanotusti koneessa, Vappu tokaisee ja osoittaa sormilla päätään.
Maanantait Vappu yrittää aina pyhittää täysin muille asioille kuin työnteolle.