Näin Tuomari Nurmio vaikutti Kauko Röyhkän ensimmäiseen soolokeikkaan: ”Hande on vittumainen jätkä”
Kauko ymmärsi jo seitsemänvuotiaana olevansa lahjakas kirjailija.
Kauko Röyhkä, 64, on pitkän linjan kirjailija ja muusikko, jonka ensiteos ja -albumi näkivät päivänvalon jo vuonna 1980.
– Ensin kirjoitin romaanini Tien laidalla – Waterloo. Sen jälkeen tutustuin kitaristi Riku Mattilaan, jonka kanssa teimme uuden aallon rockia sisältävän levyn Steppaillen.
Lue lisää: Hotellijatkoilta suoraan synnytyssairaalaan! Kauko Röyhkä avautuu railakkaasta muusikon elämästä
Kauko ymmärsi jo seitsemänvuotiaana olevansa lahjakas kirjailija.
– Opettaja antoi kuvan, jossa kaksi poikaa olivat veden äärellä. Kirjoitin tarinan Loch Nessin hirviöstä. Aineet luettiin luokan edessä, ja minusta tuntui, että se meni hyvin, Kauko sanoo.
Sen sijaan muusikkona Kauko on kipuillut kitaransoiton kanssa.
– Olin aloittamassa ensimmäistä soolokeikkaa, kun tajusin, että idolini ja ystäväni Hande (Tuomari Nurmio) on eturivissä. Räpiköin keikan läpi. Seuraavana päivänä Hande soitti ja kertoi soolokeikkani olleen parempi kuin bändikeikkani. Hande on vittumainen jätkä, joten otin kehun vastaan ilolla, Kauko kertoo.
Lue lisää: Kauko Röyhkä joutui opettelemaan isäksi: ”Keikkaelämä ja naiset olivat vieneet aikani”
Nykyisin artisti elelee vaimonsa Olgan ja poikansa Kaarlon kanssa Turussa.
– Muusikon kanssa oleminen helpottaa omaa elämää, koska toinen ymmärtää erikoiset työajat ja sen, miksi joskus voin olla poissaoleva. Joskus teemme pitkiä kävelylenkkejä, joiden aikana puhumme paljon musiikista. Olgalla on bändi nimeltä Äyres, jossa soitan itsekin joskus mukana. Hänellä on heleä kaunis ääni, Kauko toteaa.