Näin Poju selittelee sanomisiaan: "Minut tuntevat ihmiset tietävät..."

– Minut tuomitsee nyt suomalaiset päivitykseni perusteella, artisti Poju valittelee.
Poika saunoo -hitistä tunnettu Poju, oikealta nimeltään Pasi Heinonen, 47, on taivastellut osaansa solvauskohussa.
Kaikki alkoi, kun Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina (10.10.) liigapelaaja Severi Lahtisen, 24, kahdeksi vuodeksi vankilaan raiskauksesta. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Tuomion tultua julki Severi latasi Instagram-tililleen videon, jossa hän kertoo oman näkemyksensä tapahtumayön kulusta. Severi kiistää olevansa syyllinen raiskaukseen.
Video oli kerännyt parissa päivässä lähes 300 000 näyttökertaa ja yli 20 000 tykkäystä. Tykkääjien joukossa on ollut useita julkisuudesta tuttuja suomalaisia. Yksi heistä oli Pasi, joka osoitti tukensa kiekkoilijalle myös omalla somekanavallaan.
Pasin asiaton julkaisu, jossa hän solvaa muun muassa raiskauksen uhria, sai osakseen paljon arvostelua ja lopulta moni tapahtumajärjestäjä perui jo sovitut esiintymiskeikat artistin kanssa.
Pitkä anteeksipyyntöviesti
Perjantaina 13.10. Pasi kirjoitti uuden pitkän viestin, jossa hän pahoitteli tilannetta.
– Pyydän nöyrimmästi anteeksi täysin alatyylistä kielenkäyttöäni sekä syytöksiäni raiskauksen uhrilta. Tein ala-arvoisen päivityksen sen enempää miettimättä, eikä kielenkäyttöni ole hyväksyttävää. Ensireaktioni oli, että tämä ei voi olla totta ja seurasin kun kaikki osapuolet hylkäävät tuomitun pelaajan, jota siinä hetkessä pidin syyttömänä, Pasi kirjoittaa Instagramissa ja jatkaa:
– Tässä kuitenkin täytyy luottaa siihen, että Suomen oikeusjärjestelmä ei kevyin perustein tuomitse ketään raiskauksesta, siitä täytyy olla vahva näyttö. Oikeus määrittää tuomion näyttöjen selä lain perusteella, ja minut tuomitsee nyt suomalaiset päivitykseni perusteella. Oikeuden päätöstä kunnioittaen tuomitsen Severin teon, mitä en aluksi ollut uskoa todeksi. Minut tuntevat ihmiset tietävät, että olen pohjimmiltani hyvien puolella, mutta myös erehtyväinen ihminen, joka on tehnyt virheitä.
Pasi haluaa vielä pyytää anteeksi sanomisiaan.
– Vielä kerran pyydän anteeksi uhrilta. Pyydän myös anteeksi yhteistyökumppaneilta sekä kaikilta ihmisiltä, joita sanomiseni loukkasivat.
Someraivoa herättäneeltä Pojulta uusi avautuminen: "Puolustin lyötyä miestä"
Ristiriitainen vastaanotto somessa
Pasin pahoitteluvirsi sai ristiriitaisen vastaanoton somessa. Moni kommentoi pasin kommenttiosiossa, ettei ole täysin varma Pasin motiiveista.
– Rupesko janaria vähän mietityttämään, kun lähti keikat ja maalilaulut sen siliän tien? 100% varmuudella mitään et oo tajunnut, kirjoitti yksi.
– Poju on aidosti pahoillaan ainoastaan siitä, että omat tulonsa lähitulevaisuudessa käytännössä katoavat kuin ilmaan. Kaikki muu on selittelyä, kommentoi toinen saaden tunnissa 100 tykkäystä.
– Liian myöhään tuli anteeksipyyntösi. Olisit voinut miettiä aikasemmin mitä sait aikaiseksi!
– Tämä oli hieno ele ja itse ainakin ajattelen, että anteeksi annetaan kun vilpittömästi pyydetään. Mutta teoilla on seurauksensa: ikinä en keikallesi enää tule ja koskaan en jalallani paikkaan astu, joka sinut vielä esiintymään palkkaa.
– Hyvä et pyydät anteeks mut se mihi alennuit oli vitun surullista, jatkui kommenteissa.