Näin päänsä loukannut Lotta Hintsa voi nyt
Sairaalaan verisen päävamman vuoksi joutunut vuorikiipeilijä kertoo voinnistaan somessa.
Ex-missi ja vuorikiipeilijä Lotta Hintsa, 34, päivittelee nykyistä vointiaan somessa.
Lotta joutui viime viikonloppuna sairaalaan kiipeiltyään Nepalin vuoristossa. Onnettomuuden seurauksena hänen päähänsä tuli suuri vekki.
Lotta kertoi asiasta Instagram-tilillään. Hän jakoi myös verisiä kuvia harmittavasta tapahtumasta.
Lotta Hintsa joutui sairaalaan - loukkaantui verisesti vuoristossa
Lotan kirjoittamassa tekstissä hän kertoi englanniksi seuraajilleen tapahtumien kulusta. Muut kiipeilijät olivat auttaneet Lottaa 13 kilometrin matkan takaisin lähtöpisteeseen, jotta haava saatiin tikattua ja puhdistettua.
Lotta Hintsan ulkonäkö muuttui pysyvästi
Hän odotti sitten helikopteria viemään hänet sairaalahoitoon Katmanduun.
- Uudet tikit ja CT-tutkimus Katmandussa, hän kertoi seuraajilleen tarinoissaan.
Hän arveli tuolloin, että kasvoihin tulee jäämään pitkä arpi haaverin seurauksena.
Hyvä päivä
Nyt Lotta on kertonut, mitä hänelle kuuluu.
Hän jakoi vuorokauden ajan näkyvillä oleviin Instagram-tarinoihinsa kuvan, jossa makaa vuoteessa. Hänen otsassaan on kaksi suurta laastaria ja silmänympärykset ovat kellertävän vihertävät.
- Luulen, että tänään on hyvä päivä. Tänään tunnen oloni vähemmän pyörryksissä olevaksi, eikä ole päänsärkyä (ainakaan lääkityksen kanssa), ja mieleni on kirkkaampi, hän kertoo englanniksi kuvan ohessa.
- Turvotus laskee hiukan ja minut päästetään sairaalasta, Lotta lisää.