Näin Mikko Koivu perusteli erohakemustaan: Lue sanasta sanaan

Entinen NHL-hyökkääjä Mikko Koivu oli kaukalossa tunnettu taistelutahdostaan.
Ei siis ihme, että hän on tehnyt kaikkensa saadakseen tahtonsa läpi myös avioeroprosessissa.
Mikko on käynyt jo kahdessa suomalaisessa oikeusasteessa vääntöä siitä, että hänelle myönnettäisiin avioero Suomessa.
Helena Koivu sen sijaan haluaisi käydä eroprosessin läpi Yhdysvalloissa.
Mikko aloitti peliuransa NHL:ssä vuonna 2005, kunnes ripusti luistimet naulaan viime vuoden keväällä. Kaikkiaan hän pelasi NHL:ssä 16 vuotta.
Mikko ja Helena Koivulla on kolme yhteistä lasta. Helena ja Mikko Koivu avioituivat vuonna 2015, avio-onnea kesti vain kuusi vuotta. Perheen lapset ovat syntyneet Yhdysvalloissa.
Seiska julkaisee Mikko Koivun hovioikeudelle toimittamat perustelut, miksi hänen ja Helena Koivun avioero tulisi käsitellä Suomessa.
- Perusteinaan Mikko Koivu on lausunut, että Varsinais-Suomen käräjäoikeus on ollut toimivaltainen tutkimaan avioeroa koskevan asian. Mikko Koivun asuinpaikka on Suomessa.
- Mikko Koivulla on koko Yhdysvalloissa oleskelunsa ajan ollut Suomessa pysyvä ja yksin ja perheensä käytössä ollut asunto sekä myös vapaa-ajan asunto.
Mikko Koivulla raju rahariita! Ex-vaimo vaatii jättisummia oikeudessa!

- Mikko Koivun ja hänen perheensä oleskelu Yhdysvalloissa on perustunut Mikko Koivun peliuraan NHL:ssä. Helena Koivu on asunut lapsuudestaan asti Suomessa, minkä lisäksi hänen oleskelunsa ja viisuminsa Yhdysvalloissa on perustunut Mikko Koivun peliuraan.
- Mikko Koivulle on tehty työtarjouksia Suomeen.
- Koivut ovat tulleet Mikko Koivun peliuran aikana Suomeen keväisin pelikauden ja koulujen päätyttyä ja palanneet Yhdysvaltoihin syksyllä. NHL:n lakkovuonna Koivut viettivät normaalia kauemmin aikaa Suomessa.
- Koivuilla on säilynyt koko ajan olennainen side Suomeen. Koivut eivät ole hakeneet pysyvää oleskelulupaa Yhdysvaltoihin. Molempien asianosaisten alkuperäisenä tarkoituksena on ollut oleskella Yhdysvalloissa ainoastaan Mikko Koivun peliuran ajan ja sen jälkeen palata Suomeen.
Tätä perustetta hovioikeus ei uskonut. Mikäli korkein oikeus ei ota tapausta käsittelyyn, eroprosessi siirtyy Yhdysvaltoihin.