Näin laulaja Tuuli kommentoi kohuparkkeeraustaan

Tuuli
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Tuuli ottaa kantaa somessa taannoiseen parkkeeraamiskohuun.

Lokakuussa Tuuli törkyparkkeerasi autonsa kauneussalongin eteen ja jätti ajoneuvonsa hätävilkut päälle. Asia paljastui somevideolta, sillä hän vilahti erään kauneusalan yrittäjän Tiktok-videolla.

Klipin yhteydessä mainittiin, että Tuuli oli tulossa kyseisen yrittäjän kauneussalonkiin kauneustoimenpiteeseen. 

Hätävilkkujen käytön perusteella vaikuttaa siltä, ettei liiketilan edessä ole parkkipaikkaa, vaan Tuuli jättää autonsa jalkakäytävälle. Väärin pysäköity auto vaikeuttaa jalankulkijoiden liikkumista. Kauneussalongin edessä on pysäköintikielto. Vastapuolella katua olisi ollut tarjolla parkkipaikkoja, tosin maksullisia. 

Mainos
Mainos päättyy

Somekansa tulistui laulajan törkyparkista.

Ei näin! Laulaja Tuulin törkyparkki paljastui somevideolta

- Olen saanut jonkin verran kysymyksiä tähän parkkeerauskohuun liittyen, Tuuli sanoo nyt Instagram-tarinassaan vajaa kuukausi kohun jälkeen.

Hän vastasi seuraajansa kysymykseen siitä, miettikö hän loppuun asti asiaa jättäessaan autonsa hätävilkuilla oven eteen.

- Voin myöntää, että ei ollut ihan kaikista järkevin muuvi multa. Oli kiire siinä tilanteessa, mikä on tyhmä syy. Otan kyllä vastuun tästä ja voin nostaa käden ylös virheen merkiksi. Ja pyrin jatkossa toimimaan paremmin, hän päättää vastauksensa.

Oho, laulaja Tuulin munahousut saivat suurta hehkutusta - kuvat

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan