Näin kolme kuukautta kestänyt raittius on vaikuttanut Jesse Kaikurantaan
Laulaja Jesse Kaikuranta, 39, teki hiljattain suuren elämäntapamuutoksen lopettamalla alkoholin käytön. Hänellä ei ollut alkoholiongelmaa, mutta viina aiheutti epämiellyttävän olon.
Jesse Kaikuranta jätti alkoholin: ”Aiheutti ahdistusta ja toivottomuutta”
– Sisäinen maailmani muuttuu alkoholin myötä. Se aiheuttaa minulle ahdistusta ja jopa toivottomuutta – enkä puhu nyt krapulasta. Tein usein illanistujaisissa niin, että join lisää, jotta ihmiset eivät huomaisi ahdistumistani, hän kertoo.
Ensi vuonna 40 täyttävä Jesse alkoi pohtia, miksi tekisi asioita, jotka eivät tee häntä onnelliseksi. Juopottelu on niistä yksi.
– Sanoin ystävilleni, etteivät jättäisi kutsumatta minua illanistujaisiin siksi, että pelkäisivät minun juovan vastoin tahtoani ja tuntevan oloni epämukavaksi. Olen käynyt baareissakin, vaikka en ole juonut lainkaan.
Jesse halusi kertoa elämäntapamuutoksestaan, koska aihe koskettaa monia.
– Alkoholilla on erikoinen rooli kulttuurissamme. Tuntuu, että alkoholittomuus on isompi asia kuin se, että ei halua lapsia.
Jesse on huomannut korkin sulkemiseen liittyvän usein pelkoa, että ihmiset pitäisivät tylsänä. Hän uskoo ystäviensä kuitenkin pysyvän, vaikka alkoholi ei olekaan osa hänen elämäänsä.
– Uskon aikaa kanssani viettävien ihmisten haluavan olla kanssani, vaikka en joisikaan.
Jo kolme kuukautta kestänyt tipattomuus on vaikuttanut Jesseen konkreettisesti.
– Mieleni on nyt kirkkaampi.