Näin käy Maisa Torpan ja IT-Mikon omaisuudelle: ”Puolet on minun!”

Julkkiskaunottaren ja IT-Mikon välillä ei ollut avioehtoa, joten liiton aikana hankittu omaisuus puolitetaan.
Pitkän hiljaiselon jälkeen Maisa Torppa (oik. Heinola) tuli ryminällä julkisuuteen, kun paljastui, että hän on löytänyt uuden kullan ex-ystävänsä ex-miehestä.
Maisa on edelleen naimisissa, mutta uuden suhteen myötä Maisan ja IT-Mikkona tutuksi tulleen aviomiehen neljän vuoden pituinen liitto luultavasti päättyy, sillä Maisa on kiikuttanut eropaperit käräjäoikeuteen.
Maisan ja IT-Mikon avioliitto solmittiin romanttisesti ystävänpäivänä 14.2.2020.
Hulppeita häitä juhlittiin näyttävästi ja häiden jatkot pidettiin loisteliaassa Kämp-hotellissa.
Omakotitalo Nurmijärveltä
Jo aiemmin oli paljastunut, että IT-Mikko oli varsin hyväpalkkaisessa työssä johtotehtävissä, joten ei ihme, että äveriäällä aviomiehellä oli varaa ostaa Nurmijärveltä uudehko omakotitalo.

Mikko teki talosta kaupat 30.10.2019 ja pulitti siitä 365 000 euroa. Asia käy ilmi Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistörekisteristä.
Pari asettui uuteen kotiinsa jo ennen häitään.
Vaikka Mikko kaupparekisterin mukaan omisti vielä tuolloin kiinteistön yksin, Maisa ilakoi uudesta kodistaan Instagram-sivullaan.
Hän esitteli vaaleaa ja kaunista kotiaan Instagramissa Ripustettu rakkaudella -sisustustillään.
Tuolloin hän käytti julkaisemiensa kuvien yhteydessä englannin kielistä tunnistemerkintää: Half is mine eli puolet on minun.
Kohublondi ei turhaan ilakoinut, sillä vuoden päästä myös hänet merkittiin talon toiseksi omistajaksi.
Tällä hetkellä talo on siis hänen ja IT-Mikon puoliksi omistama, ja omistussuhde on tasan 50/50.
Tottunut luksukseen
Maisa tottui jo Jari-Matti Latvalan kanssa seurustellessaan hulppeaan elämäntyyliin.
Heillä oli upea paritalo Suomessa, kesämökkitontti ja kakkoskoti Monacossa. Tosin kaikki nämä olivat Latvalan omistuksessa, ainoastaan kesämökkitontista Maisa omisti 10 prosenttia.
Mikäli parisuhteeseen tuli kriisejä, niitä Latvala paikkaili rahalla. Tämän Jari-Matti paljasti Otavan vuonna 2020 julkaisemassa elämäkertakirjassa Jari-Matti Latvala – Elämän erikoiskoe.
Esimerkiksi vuonna 2018 Torppa oli vihainen, koska pariskunnan yhteinen aika jäi vähiin.
Kirjan mukaan Latvala hyvitteli tällaisia tilanteita lahjoilla ja lomamatkoilla, kuten reissulla Keniaan.
Hyvin menee
Vaikuttaa siltä, ettei Maisan ole tarvinnut juurikaan tinkiä elintasostaan, vaikka Monaco-elämä Jari-Matin rinnalla vaihtui nurmijärveläiseen nukkumalähiöön.
Maisa on tienannut viimeisimmän, vuoden 2022 verotietojen mukaan vain 21 165 euroa. Vaatimattomista vuosituloista huolimatta hän ajelee uudenkarhealla Tesla-maasturilla, joka on noin 50 000 euron arvoinen.

Mikäli Maisan ja IT-Mikon avioerohakemus lopulta etenee eroon saakka, Maisa saa avioliiton aikana hankitusta omaisuudesta puolet.
Tähän hänellä on laillinen oikeus, sillä pariskunnalla ei ole voimassa olevaa avioehtoa.
Mikäli Nurmijärven omakotitalo on pitänyt arvonsa, Maisa saa vähintään 182 500 euroa ja luonnollisesti Teslansa, joka on hänen nimissään.