Näin Käärijä naamioituu, jotta häntä ei tunnistettaisi kadulla - kuva!
Käärijän kasvot tunnistavat nyt kaikki, joten räppäri pyrkii piiloutumaan uteliaiden katseilta.
Euroviisuisssa menestynyt Käärijä">Euroviisuisssa menestynyt Käärijä eli on juuri nyt noussut lähes kansallissankarin asemaan, joten on sanomattakin selvää, ettei artisti voi liikkua rauhassa yleisillä paikoilla.">Jere Pöyhönen on juuri nyt noussut lähes kansallissankarin asemaan, joten on sanomattakin selvää, ettei artisti voi liikkua rauhassa yleisillä paikoilla.
Lauantaina Naantalissa esiintynyt Käärijä yöpyi Naantalin kylpylässä. Artisti ei juurikaan liikkunut lapsiperheitä täynnä olevassa hotellissa, sillä nimmarin pyytäjiä olisi taatusti ollut kiusaksi asti.
Känniläinen teki Käärijän ökyautolle todella vastenmielisen tempun - kuva!
Käärijä päättikin poistua hotellista vasta sunnuntaina kello yhden aikaan, kun suurin osa viikonloppuvieraista oli jo poistunut.
Silti räppäri oli piilottanut verhonnut päänsä mustalla hupulla. Silmät hän oli peittänyt komeilla vihreillä laseilla, joten Käärijä ei ollut aivan helppo varmuudella tunnistaa.