Näin hulppeasti Jenni Vartianen eli New Yorkissa – kertoo Ylelle "kroisosasunnostaan"

Pilvenpiirtäjässä asunut artisti toden totta eli leveästi suurkaupungissa. Kuvat paljastavat totuuden.
Laulaja Jenni Vartiainen, 40, palasi ryminällä Suomeen ja musiikin pariin.
Tähdeltä ilmestyi tänään pitkästä aikaa uusi kappale Lanka. Hän oli Ylen aamulähetyksessä vieraana kertomassa elämästään.
Jenni muutti puolisonsa mukana New Yorkiin yli neljä vuotta sitten ja lopetti keikkailun. Hän ei ole tehnyt vuoden 2018 jälkeen myöskään sooloesiintymisiä.
Jennistä tauko oli täydellisen mittainen, hän kertoo Ylen aamussa. Laulajalle ei tullut kulttuurishokkia, sillä hänen veljensä oli asunut Yhdysvaltojen itärannikolla pitkään ja maa oli Jennille tuttu entuudestaan.
Jenni Vartiainen palasi Suomeen ilouutisten kanssa: "En voisi olla onnellisempi!"
Laulaja on valottanut arkeaan New Yorkissa omassa Instagramissaankin. Hän on esimerkiksi julkaissut korkealta pilvenpiirtäjästä kauniin auringonlaskukuvan. Jenni kertoo Ylen haastattelussa, että asunto sijaitsi kerroksessa 52. Kuva on makuuhuoneesta.
- Tuo oli sellainen asunto vieläpä, että siitä näkyi koko Manhattan: New Yorkin ihanuus ja vapaudenpatsas ja kahden lentokentän laskeutuvat koneet. Oikein kroisosmaisesti päätettiin tarttua tähän New York-kokemukseen, hän luonnehtii Ylelle.
Laulaja ymmärsi asuessaan 150 metrin korkeudessa, miksi ihmiset haluavat asua suurkaupungeissa korkealla. Kaikki katujen meteli ei kuulunut yläilmoihin. Lisäksi luonnonilmiöiden kuten salamojen ja ukkospilvien kokeminen ylhäällä oli erilaista.
Jenni kertoo haastattelussa, että koki New Yorkissa vapautta, jota tarvitsi tuolloin. Aika suurkaupungissa meni hänestä nopeasti ja sen aikana hän pääsi lepäämään ja kehittämään itseään artistina. Jenni sanoo olevansa kiitollinen ulkomailla asutusta ajasta, sillä hän näkee kotimaansa Suomen nyt raikkain ja rakastavin silmin.
Julkisuudesta kadonnut Jenni Vartiainen teki yllätyspäivityksen