Näin Chisun ura loppuu - julkaisi viimeisen keikkansa: "Toivottavasti..."

Laulaja Chisu, 40, on julkistanut viimeiset keikkansa. Asia käy ilmi tähden tuoreesta Instagram-päivityksestä.
Huippumenestynyt Chisu on jo aiemmin kertonut lopettavansa esiintymiset tämän vuoden kuluessa. Hän jättää soolouransa ja siirtyy kohti uusia projekteja.
Nyt se on virallista! Chisu lopettaa uransa - tässä syy
Chisun julkaisusta paljastuu, että viimeinen mahdollisuus nähdä artisti livenä on joulukuussa. Kolme jäähyväiskeikkaa ovat Helsingin legendaarisella Tavastia-klubilla 1.-3. joulukuuta tänä vuonna.
- Huh mikä fiilis julkaista nää keikat, ja vitsi miten hienoa että nyt kaikki tää sitten huipentuu, hän kirjoittaa.
- Toivottavasti nään vielä viimeistä kertaa yleisössä kaikki teidät ihanat…
Laulaja kertoo, ettei halunnut järjestää esimerkiksi suurta areenashow´ta vaan nimenomaa nousta yleisön eteen klubikeikoilla.
- Rakastan ite pienempiä klubikeikkoja, joten Tavastia tuntui just oikealta paikalta viimeisen Chisu-vuoteni loppuhuipentuman paikaksi, hän perustelee.
Liput tulevat myyntiin torstaina (5.5.) kello 9.
Nelikymppinen Chisu on tyylikuningatar - näin palkittu poppari on muuttunut