Näin aussikomistukseen yhdistetty Martina Aitolehti reagoi rakkausuteluihin

Seiska on jo aiemmin kertonut, miten Martina Aitolehden uusi rakas, komea australialainen liikemies on muun muassa ulkoiluttanut Helsingissä Martinan silmäterää Nala-rottweileria.
Fitnesspäiväkirjojen lehdistötilaisuudessa liikuntakaunotar ei kiistänyt suhdettaan aussimieheen. Suhdeutelut vain naurattivat häntä.
– Seuraava kysymys, hyväntuulinen fitnesskaunotar naureskeli.
Martina Aitolehti paljastaa hurjat treenimääränsä!

Rakkausuteluihin hän sen sijaan vastasi myöntävästi.
– Olen aina rakastunut, hän myönsi.
Martina myös kertoi treenanneensa ahkerasti Ironman-kisoihin,
– Päätavoitteeni on Lahden MM-kisoissa. Olen käynyt treenimatkoilla muun muassa Australiassa, Martina totesi.

Martina Aitolehdeltä yllättävä ilmoitus
Tulevalla TV5:n Fitnesspäiväkirja-kaudella katsojat pääsevät syvemmin seuraamaan, millainen laji triathlon todellisuudessa on.
– Se on kovaa työtä. Saatan esimerkiksi olla uimahallissa jo aamukuudelta, jossa uin jopa tunnin putkeen. Toisaalta pyörän päällä voi mennä neljä tuntia.
Martina korostaa, että noudattaa valmentajan etukäteen laatimaan ohjelmaa, ja siksi treenipäivät ovat vaihtelevia.
– Kroppani ottaa treeniä hyvin vastaan. Mutta kun ikää tulee, niin palautuminen ei ole samanlaista kuin nuorempana, 40-vuotias kaunotar myöntää.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.