
Nähdäänkö Ali Jahangiria enää ikinä stand up -lavoilla? Näin viihdekonkari vastaa
Kolmekymmentä vuotta sitten Ali Jahangiri tuli vanhempiensa ja veljensä kanssa Suomeen Iranin pakolaisina.
Perhe kotiutui Suomeen hyvin, ja heidän vanhempansa jatkoivat ammateissaan, isä sähköasentajana ja äiti sairaanhoitajana. Alin Zahra-äiti myös palkittiin myöhemmin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalilla pitkästä urastaan sairaanhoitajana.
Koomikko Ali Jahangiri vaihtaa alaa 40-vuotiaana: Minusta tulee ruokakauppias!
Suomalaisille Ali Jahangiri tuli tutuksi stand up -koomikkona vuonna 2004. Siitä alkaen sana jättiläismäisestä ja hervotonta huulta heittävästi koomikosta kiiri. Hän oli muun muassa Viidakon tähtöset -tv-sarjan juontajana kaksi kautta ja pyörähti vuonna 2017 parketilla Tanssii tähtien kanssa -kisassa.
Kovin moni ei tiennyt, että Alissa oli myös toinen puoli. Hän oli valmistunut vuonna 2012 Aalto-yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi.
Ali Jahangiri valmistuu syksyllä uuteen ammattiinsa – haaveilee omasta puljusta Itä-Vantaalla
Nyt Ali on päättänyt jättää viihdebisneksen vähemmälle ja satsata kunnolla alanvaihdokseen.
– Koronasulkujen aikana aloin jo miettiä, ettei viihdebisnes ole minulle tulevaisuuden ammatti eikä sillä välttämättä elätä itseään, Ali kertoo.
– Nyt kun ikää alkaa jo olla, olen miettinyt tulevaisuuttani. Niin paljon kuin rakastankin viihdealaa, haluan 60-vuotiaana olla tekemässä jotain sellaista, jossa minulla olisi enemmän annettavaa, kesäkuussa 41 täyttävä Ali tuumii.
Alin puheista saa sen käsityksen, että hän on enemmän kuin tosissaan uudella alallaan.
– Tämä ala on ottanut minut hyvin vastaan. Kenelle tahansa kauppiaalle soitan, saan aina avuliaita neuvoja. Kauppiasyhteisö on todella mukavaa, Ali kiittelee.
Valmistumisensa jälkeen Ali uskoo, että hänen osuutensa viihdemaailman pyörteissä jää vähäisemmäksi.
– Kun ryhdyn johonkin, teen sitä yleensä täysillä. Kun jossain vaiheessa saan oman kaupan, keskityn siihenkin täysillä. Toki joskus voin kiivetä jollekin paikalliselle stand up -lavalle yrittämään, tulisiko keikasta enää mitään, hän naurahtaa.
Keväällä Ali nähdään ehkä viimeisen kerran MTV:n Joonas Nordmanin Grillikausi-ohjelman vieraana.
– Saatan olla hauska ja tv:stä tuttu, mutta niillä avuilla ei kauppaa pyöritetä. Jos minulle jonain päivänä annetaan oma kauppa, niin se on ehdottomasti ykkösenä. Sillä ei Keskoa kiinnosta antaa kauppaa kenelle tahansa, Ali toteaa.