Muutos elämäntilanteessa – Herra Ylppö kauppaa ökykotiaan!
Ylppö luopuu kodista ilmeisen haikein mielin.
Taiteilija Frank Mäntymäki eli Herra Ylppö, 52, on tänä vuonna käynyt läpi monta elämän käännekohtaa.
Katso video: Herra Ylppö kertoo Kronos Kairos -elokuvastaan
Hänen debyyttielokuvansa Kronos Kairos, jonka hän on itse ohjannut ja kuvannut, sai ensi-iltansa viime viikolla. Mustavalkoista, tinnituksesta ja avioerosta kertovaa taide-elokuvaa on suitsuttanut esimerkiksi Aki Kaurismäki.
Ylppö myös erosi aiemmin tänä vuonna viisi vuotta kestäneestä suhteestaan. Hän kertoi uutiset medialle toukokuussa.
– Asuimme erillämme jo hetken aikaa. Sitten totesimme, että meillä on mahdollisuudet olla tosi hyviä ystäviä, mutta emme ole välttämättä kauhean hyvä pariskunta, taiteilija kommentoi tuolloin Seiskalle.
Tuolloin Ylppö kertoi olevansa muuttamassa aiemmin omistamaansa omakotitaloon, jota hän remontoi.
Hulppea kattohuoneisto
Ylppö on kuitenkin asustanut Nokialla lofttyyppisessä, 64-neliöisessä kerrostalokolmiossa. Nyt elämäntilanteeseen on tullut muutos, ja hän on pannut asunnon myyntiin.
OP-Kodin myynti-ilmoituksen perusteella kyseessä voi hyvällä omallatunnolla sanoa olevan todellinen ökykoti valkoisine, marmoripintaisine keittiöineen ja huoneenkorkuisine ikkunoineen.
Huoneisto sijaitsee kerrostalon ylimmässä eli seitsemännessä kerroksessa, ja se pitää sisällään esimerkiksi saunan ja koko huoneiston levyisen lasitetun parvekkeen.
Asunnon velaton myyntihinta on 282 000 euroa.
Selkeä syy muutolle
Ylppö on ilmoittanut Facebook-sivullaan asuntonsa olevan myynnissä.
– Nokian hulppein kattohuoneisto vapaana. Iso ja rehellinen suositus! Kaikin puolin todella staili ja huoleton. Minimaalinen sähkölaskukin. Nelisen metriä huonekorkeus, mies kuvailee.
Ylppö luopuu kodista ilmeisen haikein mielin.
– En olisi muuttanut pois ellen olisi halunnut rakentaa kotistudiota omakotitaloon, hän kirjoittaa.
Herra Ylppö tunnetaan esimerkiksi Maj Karma- ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeiden keulahahmona. Hän kertoi Seiskalle keväällä keskittyneensä oman musiikillisen sooloprojektinsa edistämiseen.