Muistatko vielä Salattujen elämien Miian? Tältä Venla Saartamon elämä näyttää nykyään

Muistatko vielä Salattujen elämien Miian? Tältä Venla Saartamon elämä näyttää nykyään

Nelikymppinen kahden lapsen äiti nauttii muun muassa matkailusta ja äänimaljahoidoista.

Mainos
Mainos päättyy

Nykyisin 42-vuotias Venla Saartamo muistetaan ensisijaisesti Salkkareiden Miiana, vaikka  Venla itse suhtautuu Salkkarit-menneisyyteensä kriittisesti mutta ei negatiivisesti.

Venla esiintyi sarjassa vain reilut pari vuotta ja on sen jälkeen ehtinyt vaikka mitä.

Hän jätti Salatut elämät sarjan suosion räjähdettyä huippuunsa.

Tuolloin vasta parivuotias sarja jäi kaipaamaan Miian hahmoa ja sen esittäjää Venlaa tammikuussa 2002. Hahmo poistui sarjasta dramaattisesti. Miia kirjoitettiin kuolemaan syöpään.

Mainos
Mainos päättyy

Kuolinjaksoa on pidetty sarjan kaikkien aikojen surullisimpana ja kohauttavimpana.

Tästä me Venlan muistamme - ja tämän jälkeen hän on päässyt tekemään urallaan vaikka mitä.
Tästä me Venlan muistamme - ja tämän jälkeen hän on päässyt tekemään urallaan vaikka mitä.

Venla on silti myös palannut Miian rooliin 2019 ja 2018 sarjan spin-off-tuotteissa.

Kriittisyydestään sarjaa kohtaan Venla kertoi Seiskallekin. Lähtö sarjaan 17-vuotiaana katkaisi lukio-opinnot.

– Julkisuus ja tiukat aikataulut loivat omat paineensa lukioikäisenä. Oli ihan sama, mihin menin, kaikki tunnistivat minut. En antanut sen kuitenkaan vaikuttaa elämääni, Venla kertoi Seiskalle 2019.

Salkkareihin palannut Venla Saartamo näyttelee lastensa kanssa kesäteatterissa – ”He ovat hinkuneet mukaan!”

Näyttelijänä Venla on jatkanut muun muassa elokuvien sivurooleissa sekä teatterilavoilla.

Mainos
Mainos päättyy

Musiikkia hän on tehnyt laulajana. Ainakin yhtyeet Kansanruusut, Runosielut ja Northbound löytyvät menneisyydestä, sekä soolona julkaistuja sinkkuja.

Kesällä 2001 Venlan vielä näytellessä Salkkareissa Seiska oli mukana, kun hän kävi Islannissa.
Kesällä 2001 Venlan vielä näytellessä Salkkareissa Seiska oli mukana, kun hän kävi Islannissa.

Viimeisimmän vuosikymmenen Venla on ollut joogaohjaaja, ja myös äänimaljahoitojen nousu takaisin repertuaariin näkyy muun muassa hänen Instagram-tililtään.

Viimeisimmässä hänen julkaisemassaan kuvassa on äänimaljat järjestelty kauniisti esiin, ja Venla kertoo, miten on kaivannut niiden kanssa työskentelyä. Tammikuu on kuitenkin kutsunut myös ulkoleikkeihin - perinteisellä puukelkalla tietysti.

Venlalla on kaksi kouluikäistä poikaa costaricalaisen ex-miehensä kanssa. Hänen äitinsä on näyttelijä Eija Ahvo, ja velipoika on myös tunnettu näyttelijä Joonas Saartamo.

Venla on esiintynyt teatterissakin äitinsä ja lastensa kanssa, jolloin lavalla oli kolme sukupolvea samasta perheestä. Tämä ei ole erityisen yleistä Suomessakaan, vaikka meillä on useita vahvoja teatterisukuja.

Mainos
Mainos päättyy
Venla ja velipoika Joonas Saartamo yhteiskuvassa vuonna 2018.
Venla ja velipoika Joonas Saartamo yhteiskuvassa vuonna 2018.

Instagram-tilillään Venla iloitsee maanantaina (19.2.) alkaneesta lomastaan. Lomasuunnitelmiaan hän ei tästä linkistä aukeavassa, 24 tunnin ajan näkyvässä tarinassaan kuitenkaan kerro, mutta vihjaa matkan olevan edessä.

- Nyt se alkoi. Loma. Laukkuun pitäisi kyllä nyt mennä jotain ihan muuta...

Venlan videossa on kuva hänen komean pörhöisestä kissastaan, joka on pakkautunut matkalaukkuun.

Matkustelu on Venlalle mieluista. Kesällä hän on käynyt ainakin Berliinissä, ja joulukuussa Pariisissa nauttimassa leudommasta ilmasta ja värikkäämmistä näkymistä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan