Muistatko vielä kuinka Kirsi Alm-Siira putosi tuolilta kesken uutislähetyksen? Nyt sohva saa kyytiä uutisankkurilta!

Sunnuntaina (27.2.) mtv.fi-palveluun ilmestyy katsottavaksi neljäs jakso Laulu rakkaudelle: Secter Song Suomi -ohjelmasta.
Ohjelmassa uutisankkuri Kirsi Alm-Siira yllättää työkaverinsa, urheilutoimittaja Mervi Kallion. Kirsi kertoo ohjelmassa ystävystyneensä Mervin kanssa yhteisten töiden myötä. Kirsi kehuu ohjelmassa Merviä siitä, että hänelle on helppo puhua vaikeistakin asioista.

Kirsin yllätyksen toteuttaa Pariisin kevät -yhtye, joka esittää Merville yhden hittikappaleistaan. Esitystä tähdittää myös tanssija, joka vaihtuu silmänkääntötempun myötä Kirsiksi. Vaihto tapahtuu sohvaa hyödyntämällä. Tanssija sujahtaa sohvan alle ja samaan aikaan Kirsi hyppää sohvalle.
Kirsi jännitti ennen esitystä sitä, osaako hän hypätä sohvalle oikealla hetkellä. Lopputulos on kuitenkin virheetön.
Mervi ei hoksaa vaihtoa heti, mutta tunnistaa esityksen lopussa Kirsin lavalla. Mervi puhkeaa vuolaisiin kyyneliin bongattuaan ystävänsä.

Vuonna 2010 Kirsi putosi suorassa uutislähetyksessä tuolilta. Mervi oli tuolloin hänen kanssaan studiossa todistamassa hulvatonta sattumusta. Kirsin tuolilta putoamista on katsottu Youtubessa yli miljoona kertaa.
Laulu rakkaudelle: Secret Song Suomi sunnuntaisin MTV3:lla klo 19.30. Neljäs jakso katsottavissa etukäteen mtv.fi.palvelussa 27.2.