Muistatko vielä Elisan? Suomalaisten suosikkimissi ällistyttää bikinikuvissaan – nyt näkyy läpi

Suuren yleisön mieleen ollut missikaunotar on parhaillaan häämatkalla Malediiveilla.
Jos ennusmerkit olisivat pitäneet paikkansa, helsinkiläinen Elisa Karimo olisi kruunattu vuoden 2019 Miss Suomeksi. Parikymppinen tumma kaunotar oli tuolloin missifinaalin ehdoton ennakkosuosikki ja kovasti suuren yleisön mieleen.
Miss Suomi -kisoista ei lopulta tullut menestystä, mutta Elisa on sen jälkeen tehnyt tulosta aivan muulla tavoin. Seiska raportoi jo alkuvuonna 2022, miten tyrmäävä tummaverikkö valmistui vuoden etuajassa kauppatieteiden kandidaatiksi.
– Silloin syksyllä 2019 missikisojen jälkeen sisuunnuin ja päätin, että pääsisin lukemaan kauppatieteitä. Ja tässä sitä nyt ollaan! Ihan huikeat tunnelmat, Elisa iloitsi tuolloin Seiskalle kandin paperit taskussaan.
Loppuvuonna 2023 Elisa jo valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Turun kauppakorkeakoulussa huhkinut helsinkiläinen nappasi arvostetun tutkinnon 3,5 vuodessa. Vahvasti liike-elämään suuntautunut Elisa on siis nykyään ekonomi.
Sydäntenmurskaaja avioon
Aikoinaan jopa Suomen missihistorian muodokkaimmaksi kilpailijaksi kuvaillulla Elisalla on muutenkin syytä hymyyn. Hän asteli hiljattain avioon pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa. Häitä juhlittiin syyskuun puolivälissä Helsingissä.
– Jatkossa saan olla vaimo mun maailman tärkeimmälle ihmiselle, kenen lähellä on maailman turvallisinta olla. Päivä oli ikimuistoinen ja täydellinen, Elisa hehkutti Instassa 15. syyskuuta sydänemojin kera.
Kyseinen hääjulkaisu keräsi välittömästi reippaasti yli tuhat tykkäystä. Onnittelukommentteja ropisi niitäkin runsaasti, myös monilta missikollegoilta.
Läpikuultava verkkoluomus
Eikä siinä vielä kaikki. Somessa aktiivinen Elisa alkoi viime viikonloppuna tykittää tunnelmia häämatkaltaan. Ekonomiksi muuttunut missikaunotar paljasti suunnanneensa heti häiden jälkeen pariksi viikoksi Malediiveille.
Intian valtamerellä sijaitseva saarivaltio tunnetaan ökylomakohteistaan. Sellaisella aikaa viettää kaikesta päätellen myös Elisa tuoreen aviomiehensä kanssa.
– Ollaan jo hetki nauttia täällä uudesta elämästä. Hääkupla ei ole puhjennut, Elisa fiilisteli otoksessa, jossa keimailee laiturilla läpikuultavassa verkkoluomuksessa.
Henkäyksen ohut
Heti seuraavana päivänä Elisa julkaisi jos mahdollista vieläkin näyttävämmän Insta-kuvan. Kyseisessä otoksessa ruskettunut kaunotar poseeraa osin selin kameraan, samaisessa henkäyksen ohuessa lomaluomuksessaan.
– Kun tietää mitä elämältä haluaa, on jo useamman askeleen lähempänä sitä, sillä on oikea suunta mihin kulkea, Elisa runoilee kuvatekstissään.
Hikeä pukkaa bikineissä
Seuraavaksi Elisa aprikoi näyttävän ranta-selfien kera irtiottoa arjesta, joka kaunottarella on kuulemma tapana ottaa syksyisin. Sitten olikin jo luvassa leuat loksauttava bikiniposeeraus tulikuumalta rantahietikolta.
– Kuulemani tiedon mukaan pari päivää sitten oli syyspäiväntasaus ja sehän tarkoittaa, että aurinko paistaa silloin suoraan päiväntasaajalle eli tänne missä ollaan.
– Ei ihme, että hikeä pukkaa ja bikinit on suurimman osan päivästä outfit of the day! hän sanailee kuvatekstissä.