Muistatko tällaisen Elastisen? Nostalginen kuva julki

Ela julkaisi nostalgisen kuvan.
Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa siitä, kun Fintelligens oli suomiräpin kuumin nimi duon julkaiseman Kokemusten summa -levyn myötä.
Levy julkaistiin vuonna 2002.
Arkistovideo: Elastisen Totuuden torvi!
Fintelligensin muodostaa räp-duo Elastinen ja Iso H, eli Kimmo Laiho, 44, ja Henrik Rosenberg, 46.
Nyt Elastinen on julkaissut nostalgisen kuvan 2000-luvun alusta. Kuvassa neljä 2000-luvun mittapuulla erittäin tyylikästä nuorta miestä seisoo poseeraamassa pakettiauton edessä.
– Fintelligens NRJ-rundilla joskus vuonna 2000. Never stop the madness ja tänään mennään taas. Rähinä Records is 4ever. Helsinki City Festival klo 20:15, Ela tunnelmoi tulevaa keikkaa.
Kuvaan on merkitty Iso H sekä muun muassa Fintelligenssin keikka dj:nä toiminut Ari Markus Kärki aka DJ Ewok.
Soolourat
Fintelligens-räppäreistä erityisesti Elastinen tunnetaan myös menestyksekkäästä soolourastaan.
Hän on julkaissut yhteensä kahdeksan sooloalbumia, joista toinen, vuonna 2006 ilmestynyt Anna soida, raketoi miehen menestykseen.
Lisävauhtia soolouralle antoi Elastisen esiintyminen Vain Elämää -ohjelman 3. kaudella. Ela osallistui formaattiin myös sen 10. tuotantokaudella.
Kaksikon toinen puolikas, Iso H, kertoi Ilta-Sanomille vetäytyneensä musiikkialalta ja tekevänsä musahommia enää harvakseltaan. Yhden studioalbumin (Lähelle on pitkä matka, 2007) julkaissut räppäri kertoikin lehdelle nykyisen työnsä olevan podcastien tuottaminen eri firmoille.