Muistatko taikurilegenda Iiro Seppäsen? Tältä hän näyttää nyt – tuoreet kuvat!

Iiro Seppänen kertoo Seiskan erikoishaastattelussa, mitä elämään tällä hetkellä kuuluu.
Iiro Seppänen saavuttaa tulevana sunnuntaina 50 vuoden rajapyykin. Iiro kertoo Seiskalle, että sadan vieraan juhlat järjestetään katalonialaisella viinitilalla Espanjassa.
– Ei kyse ole niinkään minusta, vaan ihmisistä, joita elämässäni on ollut näinä vuosikymmeninä, Iiro toppuuttelee nykyisestä Englannin-kodistaan käsin.
Katso videolta, mitä Iiro Seppäselle nykyään kuuluu
Taikominen toi Iiron rytinällä suomalaisten tietoon jo 1990-luvun alkupuolella ja nuori mies esiintyi tiuhaan tahtiin niin televisiossa kuin Seiskan sivuilla.

Ura ulkomailla
Sittemmin Iiron ura siirtyi ulkomaille ja taikominen vaihtui extreme-urheiluun.
Taikuriuran jälkeen Iiro pysyi otsikoissa hurjien temppujensa seurauksena.

Taikurista tuottajaksi siirtynyt Iiro muun muassa vapautui ilmassa roikkuen pakkopaidasta, teki hengenvaarallisia base-hyppyjä Eiffel-tornista tai maailman korkeimmasta hotellista, ui haiden kanssa ja teloi itsensä vuorihypyillä.
Välillä laskuvarjo ei auennut ja pahimmillaan luutkin rusahtelivat.
Nykyään Iiro asuu Lontoon kupeessa Englannissa Julia-vaimonsa kanssa. Perheeseen kuuluu Julian poika edellisestä suhteesta sekä parin yhteinen tytär.
– Taikominen paloi loppuun aikanaan, kun sitä tuli tehtyä niin paljon. Lapsistammekin poika on temppuihini liian vanha, eikä tytärkään ole kovin vakuuttunut, Iiro naureskelee.
Uusi alku
Tuottajavuosinaan Iiro toi base-hyppyjä käsittelevää materiaalia Kiinasta Yhdysvaltoihin ja pandemian myötä hän siirtyi kuin luonnostaan ennenaikaiselle eläkkeelle.
Nyt edessä on jälleen uusi aikakausi.

– Nyt minun on taas aika palata töihin ja taloudellisestikin niin täytyy tehdä. Se on tosi hyvä juttu, sillä työskentely ja uuden luominen sopii minulle hyvin, Iiro sanoo.
Parhaillaan Iiron aika menee muun muassa useamman start up -yrityksen parissa. Yksi niistä on rohkeudesta ammentava vaatemerkki, jonka myötä Iiro tekee myös omaa podcastiaan.