Muistatko Shanghain valot -hitistä tutun Annika Eklundin? Tältä laulajakaunotar näyttää nyt

Annika Eklund, 43, tunnetaan niin iskelmälaulajana kuin näyttelijänä. Hänet nähdään kesällä Hämeenlinnassa Mitä kuuluu Marja-Leena? -näytelmässä, jossa hän esittää Gösta Sundqvistin tunnettuja kappaleita muun muassa Ilkka Merivaaran ja Janne Raudaskosken kanssa.
– Minulla on itse asiassa seitsemän roolia. Vaihdan peruukkia ja vaatteita tiuhaan tahtiin. Luvassa on tanssia, laulua ja aika hauskaa komediaa myös, Annika riemuitsee.
Tältä 1990-luvun suosikkijuontaja Taru Valkeapää näyttää nyt

Annikalla on kova kokemus teatterilavoilta oltuaan yli 10 vuotta musiikkinäytelmissä. Vuonna 2009 hän aloitti Olavi Virta -näytelmässä. Nostalgisessa Suklaasydän-näytelmässä hän on Anna Hanskin ja Sanin kanssa, ja suosittu esitys pyörii edelleen konserttiversioina.
– Näytteleminen on kivaa hommaa! Se tuo mukavaa vastapainoa bändikeikoille.

Laulaja iloitsee, kun hänen kalenterinsa on alkanut täyttyä yhä enemmän esiintymisistä.
– Erityisesti vappu oli aivan mahtava, kun olin teekkareiden bileissä. Yleisöä oli 2300. He tykkäsivät tosi paljon Shanghain valoista.
– Kappaletta luukutettiin Spotifyssakin niin, että se pääsi yli viiden miljoonan kuuntelun. Että kiitos vaan teekkareille!

Vuonna 2006 Annika pyrki Suomen Euroviisu-edustajaksi Shanghain valoilla, mutta jäi kolmannelle sijalle. Itse rallista tuli kuitenkin hitti.
Tämänvuotista Torinon Euroviisu-finaalia Annika piti laadukkaana.
– Oli hienoja esityksiä. Aiempina vuosina on ollut diskomaisempaa menoa, ja nyt sitä oli yllättävän vähän. Löytyi hitaita ja kauniita esityksiä.
– Se käsienpesumuija oli hauska, Annika hekottaa Serbian Konstrakta-yhtyeen esitykselle.
Laulaja antaa kehuja myös Suomen edustajalle The Rasmukselle.
– Olihan se Jezebel sikahyvä biisi. Olin edustajaamme tyytyväinen.