Muistatko Santeri Kinnusen? Näin Vintiöt-tähti on muuttunut vuosien varrella

Santeri Kinnunen
Mainos
Mainos päättyy

Santeri Kinnunen, 53, on tehnyt merkittävän uran niin näyttelijänä, ohjaajana kuin juontajanakin.

Vanhempi yleisö muistaa Santerin Häräntappoaseen Alluna, mutta myöhemmin hän on tehnyt töitä myös esimerkiksi komedian parissa.

Santeri on naurattanut televisiokatsojia aikoinaan Vintiöissä sekä suositun Kuutamolla -viihdeohjelman juontajana.

Santeri Kinnusen emämoka: tunaroi veneen kanssa - puhelin pilalla!

Mainos
Mainos päättyy

Osa tunnistaa Santerin kuitenkin parhaiten hänen värikkäästä äänestään.

Santeri tunnetaan muun muassa Toy Story -elokuvien Buzz Lightyearina sekä Mulan-elokuvien komeana kapteeni Li Shangina.

Animaation ystävät tunnistavat Santerin myös Keisarin uudet kuviot -elokuvista tutun Kronkin äänenä.

Santeri on tehnyt uransa aikana myös lukuisia rooleja teatterilavoilla.

Santeri häikäisi uuden Kuutamolla -ohjelman juontajana ensimmäisen kerran vuonna 2001.

Tässä Santeri poseeraa muutamaa vuotta myöhemmin. Ikää on noin 35 vuotta.

Vuonna 2005 Santeri edusti hieman erilaisessa hiustyylissä.
Vuonna 2005 Santeri edusti hieman erilaisessa hiustyylissä.
Mainos
Mainos päättyy
Tässä Santeri on napannut kainaloonsa tulevan vaimonsa Aara Tahkokallion. Vuosi on 2006.

Vuonna 2013 Santeri oli kasvattanut nykyiselle tyylilleen ominaiset viikset.

Santeri teki muutama vuosi sitten roolin draamakomediasarjassa M/S Romantic. Sarja palkittiin Kultainen Venla -gaalassa usealla pystillä. Santerin vieressä hymyilee lapsinäyttelijä Iivo Tuuri.

Santeri on kuin ilmetty isänsä, näyttelijä Heikki Kinnunen.

Maanantaina (16.12.) Santeri poseerasi siskopuolensa Vilma Kinnusen kanssa Hamsterit -elokuvan punaisella matolla.

Santeri on pitänyt kiinni muhkeista viiksistään.
Santeri on pitänyt kiinni muhkeista viiksistään.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan