Muistatko Salaisuudet-hitin? Näin Tuuli on muuttunut vuosien varrella

Muistatko Salaisuudet-hitin? Näin Tuuli on muuttunut vuosien varrella

Laulaja muutti tyyliään.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja , 26,">Tuuli, 26, on tullut suurelle yleisölle tutuksi musiikin parista, mutta lapsitähtenä pinnalle pompanneella popparilla on pitkään ollut myös ulkoinen tavaramerkki: hänet nähtiin vuosien ajan sähkönsinisessä kuontalossa.

Salaisuudet-hittibiisillään vuonna 2012 tunnetuksi tullut laulajatar päätti kuitenkin tehdä jokin aika sitten muutoksen ja julkaisi Instagramissaan kuvia, joissa hän oli palannut luonnollisempaan lookiin.

Mainos
Mainos päättyy

Muistatko? Näin hän on muuttunut vuosien varrella

Jo 13-vuotiaana musiikkiuransa aloittanut Tuuli tuli siis tunnetuksi vuoden 2012 hittibiisillään Salaisuudet. Kappale sai aikaan kuplintaa, ja Tuulia verrattiin samoihin aikoihin pinnalle nousseeseen Robiniin.

Tältä tuoretta platinaa Salaisuudet -albumilla myynyt artisti näytti uransa alussa. Kuva on vuoden 2012 Elämä Lapselle -konsertista.
Tältä tuoretta platinaa Salaisuudet -albumilla myynyt artisti näytti uransa alussa. Kuva on vuoden 2012 Elämä Lapselle -konsertista.

Singleä seurasi sen nimikkoalbumi, jonka menestyksen jälkeen Tuuli julkaisi pari singleä vuosina 2014 ja 2015. Ne menestyivät edeltäneitä julkaisuja heikommin.

Tältä myös sometähtenä tunnettu laulajatar näytti vuonna 2016.
Tältä myös sometähtenä tunnettu laulajatar näytti vuonna 2016.

Vuonna 2017 Tuuli julkaisi kaksi englanninkielisiä covereita sisältänyttä EP:tä. Levykäisillä kuultiin pianolla säestettyjä versioita ajan hittibiiseistä, kuten Attention, New Rules ja Despacito.

Mainos
Mainos päättyy

Samoihin aikoihin Tuuli otti omakseen myös tavaramerkikseen muodostuneen sähäkän sinisen ulkomuodon.

Tuuli poseerasi tutuksi tulleessa tyylissään Seiskalle vuonna 2020.
Tuuli poseerasi tutuksi tulleessa tyylissään Seiskalle vuonna 2020.

Kirkkaat valot

Debyyttialbuminsa jälkeen uuden pitkäsoiton julkaisu sai odottaa.

Laulajattaren fanien pitkä odotus palkittiin lopulta pari vuotta sitten:

Vuonna 2023 ilmestyi Windy Season, ja  heti perään viime vuonna suoratoistopalvelut valtasi Kuivaa kyyneleet -albumi. 

Mainos
Mainos päättyy

Molempien albumien biisejä on kuunneltu miljoonia kertoja, ja Tuuli kerää Spotifyssa lähes 250 000 kuukausittaista kuulijaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan