Muistatko? Lounasravintolaa pyörittävä, konkurssista toipuva Kaisa Liski voitti Master Chef VIP -kilpailun vuonna 2015! Kuva!

Lämminsävyiset valot hehkuvat harmaan hallirakennuksen ikkunoissa. Sisällä häärää kaikkien tuntema kiinteistökuningatar Kaisa Liski, 52, joka asettelee kukkaruukkua kauniisti katetulle pöydälle. Kaisa on jättänyt taakseen elämän kiinteistönvälittäjänä.
Hän työskentelee nykyään perheyrityksen omistamassa lounasravintolassa Riihimäellä moottoritien kupeessa teollisuusalueella.

Kaisa kertoo panostavansa ravintolassaan lähiruokaan ja laadukkaisiin raaka-aineisiin. Hän on kuitenkin perehtynyt lounaspaikkansa asiakaskuntaan.
- Duunarit tarvitsevat täyttävää mutta ravitsevaa ruokaa, jota pystytään tarjoilemaan nopeasti ja joka on edullista.
Kaisa kehittelee parhaillaan valmistustapoja, joilla saisi esimerkiksi paneroiduista ruuista terveellisiä. Keittiössä on testattu monia ruokalajeja, mutta osa niistä on jo ennestään tunnettuja.
– Kassler-reseptiänihän on tarjoiltu ihan valtionpäämiehille, esimerkiksi Ahtisaaren perheelle.

Kaisa pyörittää ravintolaa ystävänsä Mari Herstin kanssa.
Kaisa voitti Master Chef VIP -kilpailun vuonna 2015. Silloin syttyi uusi palo ja riemu ruuanlaittoon.

– Ennen sitä näin keittiöstä painajaisia, se työ oli niin raskasta!