Muistatko Kokkisodassakin olleen Teemu Laurellin? Näin hurjasti huippukokki on muuttunut – kuvat

Muistatko Kokkisodassakin olleen Teemu Laurellin? Näin hurjasti huippukokki on muuttunut – kuvat

Vuoden 2012 Top Chefin voittanut Teemu jätti alkoholin jo neljä vuotta sitten ja avasi jokin aika sitten jälleen uuden ravintolan.

Mainos
Mainos päättyy

Kokki Teemu Laurell nousi julkisuuteenTop Chef -kilpailusta ja on sittemmin ollut julkisuudessa sekä tv-ohjelmien että ravintoloidensa puolesta.

Top Chefiä tehtiin aikoinaan kolmen kauden verran vuosina 2011-2013. Ohjelmassa kokit kilpailivat toisiaan vastaan erilaisissa ruuanlaittohaasteissa. 

Teemun napattua toisen tuotantokauden voiton vuonna 2012 Seiska teki tuolloin 27-vuotiaasta kokista jutun, jossa kerrottiin hänen käyttäneen 25 000 euron voittopotin esimerkiksi vaatteisiin ja matkusteluun.

Samaisessa artikkelissa Teemu valmisti Seiskan lukijoille pääsiäismenun. Teemu on siis Seiskan lukijoille tuttu jo aivan noista päivistä saakka ja sittemmin hän onkin luonut lukijoiden iloksi monenlaisia ruokia.

Mainos
Mainos päättyy
Alkuruuaksi pääsiäismenuun Teemu valmisti parsakeittoa 12 vuotta sitten.
Alkuruuaksi pääsiäismenuun Teemu valmisti parsakeittoa 12 vuotta sitten.

Konkurssista Kokkisotaan

Teemu oli voittonsa jälkeen osakkaana raumalaisessa vuonna 2013 avatussa Goto-ravintolassa, joka meni konkurssiin vuonna 2015. 

– Kun Goto menin nurin, siinä tuli turpaan sekä henkisesti että taloudellisesti. Konkurssi oli iso pala purtavaksi. Mietin, että oliko tämä nyt tässä, kokki muisteli Seiskalle pari vuotta konkurssin jälkeen.

Teemu ei kuitenkaan luovuttanut, vaan jo konkurssia seuraavana vuonna Antti Asujamaan otettua yhteyttä kokkiin ajatus uudesta ravintolasta sai alkunsa. Helsingin Katajanokalla yhä toiminnassa oleva Shelter avasi ovensa sama vuonna 2016.

Vuonna 2017 Teemu nähtiin ruudussa, kun ikoninen Kokkisota palasi Sikke Sumarin luotsaamana ruutuihin.
Vuonna 2017 Teemu nähtiin ruudussa, kun ikoninen Kokkisota palasi Sikke Sumarin luotsaamana ruutuihin.

Seiska vieraili Shelterin keittiössä vuonna 2019 ja Teemu jakoi jälleen maistuvia reseptejä lukijoille. Tuolla kertaa keskityttiin grillaamisen saloihin ja Teemu antoi seitsemän grillivinkkiä sekä reseptin "maailman parhaisiin ribseihin".

Mainos
Mainos päättyy

Samana vuonna Ruudussa pyöri ohjelma Yllätys yhdessä pöydässä, jossa Teemu yllätti ystäväporukoita ruuan ja yhdessäolon merkeissä.

Shelter toimii jo kahdeksatta vuotta.
Shelter toimii jo kahdeksatta vuotta.

Elämänmuutos ja kebabia

Keväällä 2020 Teemu aloitti elämänmuutoksen pistäessään korkin kiinni.

Teemu avasi Seiskalle vuonna 2021 kebab-ravintolansa ovet Uudenmaankadulla. Holy Døner-nimisen paikan keittiössä Teemu pisti tekoon uunimakkaraa Seiskan arkiruokaliitettä varten.

Sittemmin kyseinen ravintola on suljettu.

Holy Dønerissä Teemu teki kotiruokaa Seiskalle.
Holy Dønerissä Teemu teki kotiruokaa Seiskalle.
Mainos
Mainos päättyy

Tv-noste ja Teller

Jälleen Teemu nähtiin televisiossa, kun hän kisasi huippusuositussa Farmi Suomi-ohjelmassa vuonna 2022. Hän putosi juuri ennen finaalia.

Heti perään seuraavana vuonna Teemu kisasi Selviytyjät Suomessa. Hän putosi heimojen yhdistymisen jälkeen kisasta.

Viime vuoden elokuussa Teemu näytti tältä.
Viime vuoden elokuussa Teemu näytti tältä.

Selviytyjien lehdistötilaisuudessa Teemu kertoi Seiskalle elämänmuutoksestaan. Tuolloin jo lähes kolme ja puoli vuotta ilman alkoholia viettänyt kokki oli huomannut melkoisen muutoksen.

  – En ole varmaan koskaan elämässäni voinut näin hyvin. Olen tehnyt isoa elämäntapamuutosta muutenkin viime aikoina.

Raitistuminen, itseensä tutustuminen ja kaikki hyvinvoinnin eteen tehty työ oli tuottanut Teemun mukaan hedelmää. Kokki on jaksanut myös urheilla.

– Olen ottanut treenaamisen tavaksi, koska siitä tulee hyvä fiilis. Urheilunkin nälkä kasvaa syödessä, hän kuvaili Seiskalle vajaa vuosi sitten.

Tänä vuonna huippukokki teki jälleen uuden aluevaltauksen, kun Teller-ravintola avasi ovensa maaliskuussa Helsingin Fredrikinkadulla. Toisena perustajana toimii Lennart Sukapää

Teller on ollut esillä monien vaikuttajien somessa avaamisensa jälkeen ja paikassa on esimerkiksi saatavilla poikkeuksellisen paljon alkoholittomia viinivaihtoehtoja. Tästä mainitsi esimerkiksi HS artikkelissaan.

Vastikään Teemu päivitti Instagram-tililleen kuvan, josta näkee, kuinka hurjasti hän on muuttunut sitten Top Chefin ja Kokkisodan. Tähdellä on ollut kiireinen vuosi.

Oli ihan super kiireinen kevät ja alkukesä! Työt on pitänyt siitä huolen, mut yhtä aikaa on ollut super nastaa! Postailut myös tänne on jäänyt täysin ja kameran rulla aika rutikuiva. Mut, laitetaan tästä nyt pari kuvaa tulee viime ajoilta niin saadaan tätäkin kipsiä vähän murrettua. Okei ehdin mä myös käydä lomalla ettei se nyt ihan pelkkää paahtoo ollut, hän kirjoittelee kuvan ohessa.

Näet somejulkaisun alta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan