Muistatko? Kaikkien aikojen ensimmäinen The Voice of Finland -voittaja Mikko Sipola - tältä hän näyttää nyt

Julkisuudesta kadonnut laulaja takoo yhä keikkoja viikoittain, vaikka arki kuluu omassa raskaan luokan yrityksessä.
Turussa laulettu ensimmäisen The Voice of Finlandin finaali päättyi kevättalvella 2012 Mikko Sipolan voittoon.
- Alku oli helvetillistä haipakkaa. Sitten tuli rauhoittumisvaihe, Mikko sanoo.
Reilu vuosikymmen sitten ajat olivat kovin toisenlaiset. TVOF-finaalin kuvauksissakin pyöri nykyjulkisuudesta tuttuja nimiä niin, että päät yhteen kolisivat, ja toimittajia ja valokuvaajia oli nykylukuihin varmasti kaksinkertainen määrä.
Kisaa juonsi Axl Smith, joka neljä vuotta myöhemmin jäi kesken kauden pois ohjelmasta ja hävisi koko julkisuudestakin. Syynä oli hänen kärähtämisensä seksikumppaneidensa salakuvauksesta.
Takahuoneessa haastatteluja teki Kristiina Komulainen, josta tuli myöhemmin poliisi. Nyttemmin hän on palannut takaisin viihteen pariin.

Mikon kanssa finaalissa otti yhteen Saara Aalto. Saara jäi kakkoseksi, mutta on pysynyt otsikoissa. Hän on joutunut kärsimään lähes koko uransa laulukilpailujen niukoista tappioista. Erityisesti harmitti häviäminen X Factor UK:n finaalissa.
Vaikka muut nimet ovat tuttuja, juhlinnan kohde, Mikko itse, ei ole enää esiintynyt otsikoissa. Mitä tapahtui?
"Olen huono somessa"
Ensi kuussa 46 täyttävä laulaja vastaa Seiskan puheluun rennoin äänin tien päältä.
Musiikki ei ole suinkaan jäänyt, vaikka laulajaa on vaikea löytää sähköisistä arkistoista ja somesta.
- Olen ollut todella huonoa somettamaan. Olisi kyllä pitänyt mainostaa, että hei, nyt on keikkaa, Mikko toteaa rauhallisesti.
Hän kertoo keikkailevansa aktiivisesti, vaikka siitä ei julkisuuteen jälkiä jääkään. Keikkoja on läpi vuoden jaettuna joka viikolle, ja Mikko pääsee jopa valitsemaan keikkojaan. Suurin osa tehdään Rock Circus Sipola -cover-bändillä, mutta myös muilla kokoonpanoilla sekä soolona että duona.
Kaksi edellistä viikonloppuaan Mikko on ollut vapaalla, sitä ennen meni koko talvi ja jälleen seuraavat puolitoista kuukautta menevät taas viikonloppukeikoilla.
- Ehkä sitä olisi voinut vähän iisimminkin ottaa, kun on kuitenkin päätyökin, Mikko pohtii.
"Sama rouva, samat lapset"
Perhe. Se on Mikolle tärkeä, ja sieltä tulee myös ammatillinen maali. Silti hän kuvaa tilannetta kysyessäni perhemuotoaan lievästi huvittuen.
- Sama rouva on, ja samat lapset, hän naurahtaa.

Kun Mikko vuonna 2012 voitti TVOF:n, hän vasta totutteli salamavalojen räiskeessä ajatukseen, että pelissä kävikin nyt näin. Silti ensimmäiset sanat, jotka tulivat toimittajalauman edessä mieleen, olivat omalle perheelle.
- Voitto kuuluu myös perheelleni. Vaimo on uskonut tähän päivästä numero yksi. Kun olen laulamassa täällä, vaimo hoitaa lapsia muun tukiverkosto, kuten äitini kansa, Mikko sanoi tuolloin.
Nyt pojista on jo enemmän kerrottavaakin.
- Vanhempi on 15 ja soittaa rumpuja. 12-vuotias soittaa kitaraa. Voin kyllä sanoa, että musiikki on tullut jo isänmaidossa.
Mikon päivätyö, laiturirakentaminen omalla firmalla liittyy sekin perheeseen.
- Halusin laittaa firman pystyyn, josta pääsisin eläkkeelle. Justiinsa alle eläkeikäinen muusikko, joka ei koskaan breikannutkaan tai jonka tähti on ehtinyt sammua, se ei ole se houkuttavin ajatus perheelliselle. Halusin antaa perheelle taloudellisen turvallisuuden, että meillä olisi muutakin kuin musiikkiura perheen turvana, Mikko sanoo.
Mitäs nytten -hetki
Palataan vielä vuoteen 2012, jolloin Turun Logomon lavalla konfettisade oli juuri lakannut ja kuvausvalonheittimet sammuneet. Mikko oli voittaja, mutta toimittajatkin pakkailivat jo kamojaan, ja edessä oli arki.
Siitä tosin ei ollut oikein käsitystä, että mitä se tarkoitti. Mikko sanoo, että tuotannosta aisti saman yllätyksen tunteen.
- Ekana vuotena kaikki olivat vähän ihmeissään, että mitäs nytten tehtäisiin.

Totta kai kisan takana oli kuitenkin valtava määrä ammattitaitoa, ja Mikko kertoo, miten kaikki lähti käyntiin. Keikkoja riitti todella paljon. Kesän isot festarit menivät vähän ohitse, mutta firmakeikkaa ja yksityistilaisuuksia TVOF-voittajalle riitti.
- Muistan jostain syystä erityisesti Nespresson bileet. Sain sieltä oman kahvimasiinan, muusikko hymähtää muistolleen.

Ennen kesää oli myös "helvetillinen kiire" tehdä levy.
- Se julkaistiin jo 14.7. Senkin päivän jostain syystä muistan, vaikka olen tosi huono tällaisten kanssa. Biisit valittiin aika nopeasti, ja siitä tuli sitten sellainen kuin tuli, kun äänitysaikaakin oli viisi viikkoa.
Mikko ei kuitenkaan anna äänestään kuulua jälkiviisautta, ja asenne on pikemmin nöyrä kuin yhtään kriittinen.
- Siinä oli ainakin tekemisen meininki. Se oli mukavaa aikaa, vaikka olikin aika haipakkaa.
Julkisuus tuli puskista
Suomalaisten rakastamaa rauhallista nöyryyttä löytyy siinäkin, että Mikko tietää olleensa ensikertalaisena monessa asiassa seuraavia voittajia paremmassa asemassa.
- En ole sen jälkeisistä voittajista kauheasti kuullut. Minulle kuitenkin annettiin silloin media-aikaa, jota jälkeen tuleville ei ole itsestään samalla lailla herunut. Oli tv-ohjelmaa, radiota, olin lehdissä, kävin tilaisuuksissa. Ensimmäinen kausi taisi antaa voittajalle eniten. Sain kotiseudun autofirmaltakin heidän aloitteestaan auton käyttöön ekaksi vuodeksi. Mikko sanoo.
Mediahuomion hallintaan Mikolla ei ollut eväitä, mutta aika ei ole silti jättänyt happamia makuja.
- Ei ole tarvinnut jäädä mököttämään, hän nauraa.
- Tuli se julkisuus silti puskista. Pitää muistaa, että ennen voittoa olin istunut kaksi vuotta metsässä metsäkoneessani. Oli vaikeaa taklata koko se julkisuuskuvio.
Kiireet kuitenkin jäivät tulevina vuosina. Mikko kuvaa sitä rauhoittumisvaiheeksi. Keikkoja hän on silti saanut tehdä noin 50:n vuosivauhdilla vuosikaudet, vaikka sitä ei julkisuudessa näykään.
- Niin, en tiedä, mitä olisin voinut tehdä toisin. Silloin alussa tietysti niin monella oli mielipide tekemisen aikatauluista ja tyyleistä, ehkä se siihen vähän hukkui.
Mikko on silti tyytyväinen laituriurakointihommiinsa ja viikonloppukierroksiin esiintymässä.
- Monen puheissa on oletus, ettei ole muusikko, jos tekee muutakin työtä. Saa kuitenkin olla kova ukko, jos meinaa tehdä viikon tilin käytännössä perjantaina ja lauantaina, kun niihin ne keikat kuitenkin painottuvat.
- Vieläkin tulee ihmisiä juttelemaan The Voice of Finlandista, kertomaan, että muistavat ja pyytämään yhteiskuvaan. Yllättävän kauan sitä on kestänyt. Ja onhan se hauskaa, että muistetaan, Mikko sanoo autopuhelimeen ajellessaan töistä kohti kotiaan.
