Muistatko Juha88-hitin? Näin Vilma Alinalla menee nyt

Vilma Alina on ehdolla vuoden musiikintekijä -Emma-palkinnon saajaksi.
Artisti Vilma Alina, eli Vilma Lähteenmäki, 30, on ehdolla Emma-gaalassa 2024 vuoden musiikintekijä -palkinnon saajaksi.
Vilma on oman musiikkinsa lisäksi kirjoittanut kappaleita ja tehnyt yhteistyötä menestysartistien kuten Kaija Koon, Nelli Matulan ja Robin Packalenin kanssa.
Vilma on esimerkiksi Robinin Hula hula (2017) hitin takana. On hän myös ollut mukana rustaamassa Viivin ja Robinin yhteiskappaletta Ihana kipu, joka on sittemmin ylittänyt kolminkertaisen platinarajan.
Vilma Alina kertoo Seiskalle Emma-gaalan ehdokkaisen julkistamistilaisuudessa, millaista hänen elämänsä on nykyään.
– Teen aika paljon vähemmän keikkoja kuin ennen. Tein yhdessä kohtaa päätöksen siitä, että lopetan yökerhokeikkailun, koska olin tehnyt sitä jo monta vuotta. Tuntui myös, ettei yleisöni enää ollut siellä vaan muualla. Nousen lavalle valikoidummin, ja laadukkaasti tehdään keikkaa.

Vuosikymmen musiikkia
Laulaja-lauluntekijä julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Hullut asuu Kallios vuonna 2014. Vilmasta on uskomatonta ajatella, että siitä on kulunut pian kymmenen vuotta.
– Tuntuu aika hurjalta ajatella sitä kaikkea. Vasta jälkeen päin tajuaa, kuinka pienestä se suosio on tavallaan joskus kiinni. On siinä tuuriakin ollut mukana, että on ylipäätään päässyt mukaan tälle alalle ja pysynyt täällä. Olin junnu kun tulin alalle, ihan huimapää.
Vilman uusin single Mä kävin tääl ilmestyi tämän vuoden lokakuussa. Hän on julkaissut urallaan kolme omaa albumia, Ufoja (2016), Tulva (2019) sekä True Crime (2021).
– Minusta on tullut vuosien varrella paljon rauhaa rakastavampi ihminen, joka kaipaa luonnon ääreen. Sellainen, joka haluaa käydä ulkoilemassa koiransa kanssa. Kuitenkin rakkaus musiikintekemiseen on vahvempi kuin koskaan.
"Kyllähän monet tunnistavat edelleen parhaiten sen kappaleen."
Hitti elää yhä
Ensimmäisellä levyllä oleva Juha88 (2016) oli ilmestyessään jättihitti. Se soi yökerhoissa ja radiossa yhtenään. Biisissä feattaa Teflon Brothers.
– On ollut hauskaa huomata, että kappale elää edelleen esimerkiksi Tiktokissa ja tulee siellä vastaan. Jengi on silleen, että "tää on mun nuoruudesta!" tai vastaavaa. Silloinkin kyllä tajuaa, että aikaa on kulunut aika paljon, Vilma Alina nauraa.
– Kyllähän monet tunnistavat edelleen parhaiten sen kappaleen. Emme soita sitä joka keikalla enää, mutta silloin kun soitamme, niin yleisössä herää aina hauska reaktio. Jengi lähtee bailaamaan ja sen vuoksi sitä on hauska esittää.
Vilma kuitenkin toteaa, että tänä päivänä ajateltuna kappale edustaa melko vähän hänen nykyistä tyyliään musiikissa.
– Välillä tuntuu jopa vaikealta pohtia, mihin kohtaan settiä sen keikalla laittaisi, kun se on niin erilainen muihin verrattuna. Mutta yleisön innostus saa minutkin aina innostumaan uudestaan. Ei se vielä korvista tule ulos!
Kuin enkeli! Tällaisena et ole Einiä ennen nähnyt
Tärkeä ehdokkuus
Musiikintekijästä tuntuu tärkeältä olla ehdolla vuoden 2024 Emma-gaalan uudessa kategoriassa. Vuoden musiikintekijöitä alettiin palkita vasta tänä vuonna.
– Biisintekijät ovat jotenkin tosi verhon takana täällä Suomessa. Harvoin heitä nostetaan esiin tai kerrotaan, kuka on näiden kappaleiden takana. Sen vuoksi tuntuu erityisen tärkeältä olla nimenomaan tässä kategoriassa ehdolla, Vilma päättää.
