Monacon Andrea ja Tatiana - tänä iltana naimisiin!

Sveitsin Gstaadissa on keskiviikosta lähtien käynyt kuhina. Syynä on se, että Andrea Casiraghi ja Tatiana-vaimo vihitään lauantai-iltana lumisissa vuoristomaisemissa.
Monacon ja Hannoverin prinsessa Carolinen poika Andrea ja Tatiana ovat jo lain silmissä aviopari, mutta nuoret halusivat myös siunata liittonsa katolisin menoin. Kirkkohäihin on Monacon hovin lisäksi kutsuttu kolmisensataa sukulaista ja ystävää. Vieraiden joukossa on myös parin yhdeksänkuukautinen Sacha-poika.
Ensimmäiset häävieraat saapuivat juhlakylään jo keskiviikkona. Perjantai-iltana morsiuspari järjesti fondue-illallisen, josta vierailla oli mahdollisuus laskea suksilla alas laaksoon romanttisten soihtujen hämyssä.

Viikonlopun hääpari valmistautuu lauantain h-hetkeen.
Hääpari on varannut lomakylästä useita luksushotelleja häävieraiden käyttöön. Hello-lehden mukaan kutsuvieraiden joukossa nähdään muiden muassa Hollywood-tähti Uma Thurman, muotialan huippuja sekä Kreikan kuninkaallisia.
Andrea ja Tatiana ovat itse majoittuneet hotellin ylelliseen maisemahuoneistoon, josta he pulittavat yli 16 000 euroa yöltä.
Vuosikausia seurustelleet Andrea ja Tatiana avioituivat viime elokuussa Monacossa. Morsiamen tiedetään kammoksuvan julkisuutta, joten molemmat hääjuhlat on pidetty yksityisinä.
On todennäköistä, että kirkkohäiden järjestäminen vuoristoisissa maisemissa oli morsiamen ajatus - Tatiana eli lapsuutensa Sveitsissä.

Andrea ja Tatiana häätunnelmissa elokuussa 2013.