Mona Bling antoi yllättävän neuvon: "Kannattaa kantaa varapikkareita laukussa jos..."

Kirjailija ja aktivisti Mona Bling, 31, on antanut someseuraajilleen hyödyllisiä neuvoja liittyen alushousuihin ja niiden yllättävään likaantumiseen.
Mona kertoi tovi sitten avoimesti pelostaan, jossa hän ei ehdi tarpeeksi ajoissa vessaan hädän yllättäessä. Onneksi ahdistavalle ajatukselle löytyi kuitenkin keino, jonka avulla monet samasta pelosta kärsivät voivat saada mielenrauhan.
Mona esitteli Instagramin tarinat-osiossa pientä käsilaukkua, jonka pohjalle hän oli rullannut pikkuhousut. Ikävän tilanteen sattuessa päällä olevat housut on näin ollen helppo vaihtaa laukusta löytyviin puhtaisiin pöksyihin.
Mona Bling kuvasi tv-ohjelmaa Thaimaassa – poseeraa bikineissä rannalla
Podcast-juontajanakin kunnostaunut Mona ei ole paljastanut, onko pikkuhousuille tullut viikkojen saatossa käyttöä, mutta tuoreessa Instagram-päivityksessään hän esittelee toista kärsinyttä vaatekappalettaan.
- Just yks päivä puhuin pikkuhousuista ja siitä, että kannattaa kantaa varapikkareita laukussa jos paskoo housuunsa, Mona alustaa.
Kuvaamallaan videolla Mona heiluttelee rikkinäisten sukkahousujen kärjistä kurkistavia varpaitaan.
- Ja mitäs sisältöä täällä nyt on. Nyt mä huomasin, että mun sukkikset on rikki ja pakkohan niitä oli kuvata. Luonnollisesti, hän kirjoittaa.
Mona on tullut tunnetuksi muun muassa muotitoimittajana ja transaktivistina. Viime syksynä Mona julkaisi esikoiskirjansa 23 transmyyttiä, jossa sukelletaan sukupuolivähemmistöjen maailmaan ja kumotaan myyttejä muun muassa transsukupuolisuudesta.
Mona juontaa toimittaja Irene Naakan kanssa Kroonisesti ärhäkkä -nimistä podcastia, jossa kaksikko keskustelee muun muassa deittailusta sekä yhteiskunnallisista ongelmista.