Mohamed al-Fayedin Dodi-pojan kuolema mursi sydämen – Heini-vaimolle jättiperintö

Viime viikolla kuollut miljardööri oli tunnettu myös Suomessa, sillä hän oli naimisissa suomalaismissi Heini Wathénin kanssa.
Egyptiläissyntyinen miljardööri Mohamed al-Fayed kuoli Lontoossa 30. elokuuta.
Perheen julkaiseman tiedotteen mukaan Mohamed kuoli vanhuuteen läheistensä ympäröimänä. Kuollessaan hän oli 94-vuotias.
- Hän sai nauttia pitkistä ja täysistä eläkevuosista rakkaidensa kanssa, perheen julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin.
Al-Fayedin hautajaiset pidettiin vain kaksi päivää kuoleman jälkeen, perjantaina (1.9.) Lontoon keskusmoskeijassa Regent’s Parkissa.
Harrodsin omistaja
Al-Fayed oli kansainvälinen julkkis, sillä hän omisti Lontoon legendaarisen Harrodsin tavaratalon ja Ritz-hotellin Pariisissa.

Mohamed al-Fayed myi Harrodsin vuonna 2010. Neljä vuotta sitten uutisoitiin, että al-Fayed sekä hänen Omar-poikansa ja Heini-vaimo luopuivat Ritz-hotellista.
Lisäksi al-Fayed omisti jalkapalloseura Fulhamin kuusitoista vuotta, mutta myi seuran vuonna 2013 miljardööriliikemies Shahid Khanille.
Al-Fayed oli tuttu näky myös Suomessa, sillä hän oli naimisissa vuoden 1976 Miss Suomi -finalisti Heini Wathénin kanssa.
Heini ja Mohamed vihittiin vuonna 1985. Pariskunta sai neljä lasta, joilla kaikilla on myös Suomen kansalaisuus.
Haukkui kuninkaalliset
Ennen Heiniä Mohamed oli ollut naimisissa Samira Khashoggin kanssa.
Tästä liitosta syntyi yksi lapsi, Dodi.
Myöhemmin Dodista tuli superkuuluisa, kun hänen ja prinsessa Dianan seurustelu tuli julki.
Tämän takia brittihovi valitsi Dianan – "Hän oli ainoa, joka oli jäljellä"
Tuoreen parin onni murskaantui 31.8.1997 auto-onnettomuudessa Pariisissa.
Isä Mohamed ei koskaan päässyt surusta ylitse, vaan hän syytti brittihovia murhan järjestämisestä.

Vuonna 2011 Dodin ja Dianan kuolemasta julkaistiin dokumentti, jossa pyrittiin näyttämään salaliittoteoria todeksi. Dokumentin mukaan brittihovin pahin pelko olisi ollut se, että avioliitto ja raskaus muslimin kanssa olisi nolannut kuningasperheen.
Dokumentin rahoittajana oli Mohamed al-Fayed.
Mohamed avasi sanaisen arkkunsa myös Dianan kuolinsyytä tutkivassa oikeudenkäynnissä. Hän haukkui muun muassa kuningatar Elisabetin Philip-puolisoa natsiksi ja vertasi kuninkaallisperhettä Frankensteinin hirviöön.
Al-Fayed haki useita kertoja Britannian kansalaisuutta, mutta sitä ei hänelle koskaan myönnetty.
Suomen rikkaimmat lapset
Suomessa al-Fayedeilla on edelleen omistuksessaan kaksi hulppeaa kotia Espoon Westendissä.
Päätalossa on julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan yli 400 kerrosneliötä ja 11 kylpyhuonetta.
Seiskan tietojen mukaan myös prinsessa Diana ehti vierailla Westendissä vain kolme viikkoa ennen kuolemaansa.

Prinsessa vierailua ympäröivät hulppeat turvatoimet, eikä Dianan vierailusta vuotanut julkisuuteen mitään tietoja.
Virallisesti Westendin-talot ovat al-Fayedin lasten nimissä. Isomman talon omistaa Jasmine ja Karim ja hieman pienemmän naapurintalon omistavat puolestaan Camilla ja Omar.

Nyt isä-Mohamedin kuoleman myötä hänen lapsistaan tulee arvatenkin Suomen rikkaimmat perijät. Oletattavaa on, että myös leskeksi jäänyt Heini saa messevän perinnön.
