Mitä tapahtui Rosanna Kuljulle? Kertoo nyt terveydestään

Somevaikuttaja Rosanna Kulju, 30, halusi viimein jakaa tuntojaan ja kertoa puoli vuotta sitten tapahtuneesta käännekohdasta elämässään.
Avoliittounelmat säpäleiksi! Rosanna Kulju ja mysteerirakas päätyivät rajuun ratkaisuun
Rosanna kertoo voinnistaan rehellisesti omalla Instagram-tilillään yli 81 000 seuraajalleen.
- Mä oon kauan halunnut kirjoittaa ja avata fiiliksiä kaikesta mikä on myllertänyt mun elämässä viimeisen puolen vuoden aikana. En oo vaan löytänyt sanoja tai tiennyt mistä aloittaisin.. Rosanna kirjoittaa.
Kolmekymppisiään juhliva Rosanna Kulju avautuu ikäkriisistä: Haluan äidiksi!
Kesällä kolmekymmentä täyttänyt Rosanna on ollut monessa mukana viime vuonna. Rosanna järjesti muun muassa Miss Helsinki -kilpailua, teki radio-ohjelmaa, osallistui tv-kuvauksiin ja tapaili mysteerimiestä.
- Marraskuussa sairastuin masennukseen ja uupumiseen, en ole elämässäni koskaan käynyt niin pohjalla mitä tuolloin. Romahdus johtui älyttömästä työtaakasta, omasta sisäisestä paineesta ja myös ulkoisesta sellaisesta. Keho ja mieli alkoi sanomaan itsensä irti, en nukkunut, unohtelin pin-koodeja ja esimerkiksi reittejä tuttuihin paikkoihin. Ajattelin, että mitäs tässä - vielä vähän enemmän, vähän paremmin, vähän LISÄÄ. Kyllä mä pystyn, oon aina aiemminkin pystynyt.
- En pystynyt. Oon näiden kuukausien aikana itkenyt yhden kokonaisen meren ja kohdannut sellaisia asioita ja tunteita joita en oo aiemmin ’ehtinyt’ edes tuntea. Tämä koko matka on muuttanut mua ihmisenä tosi paljon ja ennen kaikkea mun ajatusmaailmaa: enää en halua kaikesta enemmän enkä sitä ääripäätä kaikessa. Vaan jotain siltä väliltä, jotain siltä alueelta jossa oikeasti voin hyvin henkisesti. Päivä kerrallaan eteenpäin.
Arkistovideo: Tällainen on Nikon Ja Rosannan tyypillinen työpäivä radiossa!
Rosanna julkaisi myös Instagramin 24 tuntia näkyvissä tarinoissaan sydäntä riipaisevan kirjoituksen viime joulusta.
- Joulu 2021 jää ikuisesti mieleen siitä etten noussut sängystä ollenkaan. Kuuntelin Muumien taikatalvea ja itkin ja nukuin peräkkäin. Mulla on tosta muutamalta kuukaudelta ehkä 10 kuvaa keikenkaikkiaan ja olin tosi paljon offlinessa vaan tuijottelemassa tyhjyyteen. Koska siltä se tuntui: tyhjyydeltä.
Rosanna kertoo kirjoituksen olleen vain pintaraapaisu siitä kaikesta, mitä hän haluaisi kertoa. Rosanna haluaisi jakaa henkilökohtaisia asioitaan vain someseuraajilleen, ilman mediaa tai ihmisten spekulointia.
Somekaunotar leikkauspöydälle! Terveysongelmat pysäyttivät Rosanna Kuljun: Tajusin elämän haurauden
Lisäksi Rosanna kertoo jakavansa somessaan vain häneen itseensä liittyviä juttuja.
- Kunnioituksesta muihin ihmisiin en jaa tänne sellaista joka ei ole ainoastaan minuun liittyvää. Haluan lähettää sylintäydeltä rakkautta sinne sinulle joka käyt läpi jotain vaikeaa. Ja myös voimia sinulle joka olet masentuneen läheinen - tiedän ettei se ole helppoa.
’ja niin kai välillä pitää vähän särkyä, niin askeleet on taas varmemmat kun tanssii ehjänä’