Mitä kuuluu Idolsista tutulle Jannike Sandströmille? Vetäytyi julkisuudesta, rakastui ja luo nyt kansainvälistä uraa - katso!

Jannike Sandström
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Jannike Sandström, 38, muistetaan Idols-kilpailusta vuodelta 2008, jossa hän sijoittui yhdeksänneksi. Idols oli laulajalle ikään kuin askelmerkki, jota hän luonnehtii pikakouluksi julkisuudesta ja artistina olemisesta.

- Sen jälkeen minulle tuli vähän sellainen paha fiilis. Halusin myös saada kouluni päätökseen.

Hän vietti kisan jälkeen neljä vuotta hiljaiseloa.

- Julkisuus siis oli ihan ok, sen kanssa pystyin elämään, mutten ollut täysin tyytyväinen lauluuni, hän selventää tuntemuksiaan.

Jannike luki itsensä musiikin maisteriksi rauhassa julkisuuden valokeilalta. Viimein vuonna 2012 hän sanoo olleensa valmis kokeilemaan onneaan musiikkialalla.

Mainos
Mainos päättyy

- Tiesin aina, että haluan tehdä tätä, mutten vielä kisan jälkeen ollut valmis. Tapasin sitten oikeat ihmiset, ja vuonna 2014 julkaisin ensimmäisen sinkkuni englanniksi. Sen jälkeen en ole hidastanut tahtia.

Laulaja sai levytyssopimuksen sekä oman agentin Saksasta. Vuonna 2017 ilmestyi hänen ensimmäinen kokonainen albuminsa, The Girl in the Picture. Nykyään Jannikella on riittänyt keikkoja sekä Suomessa että Saksassa.

- Olen todella tyytyväinen ja kiitollinen kaikesta, mutta tiedän myös tehneeni valtavan määrän töitä. Kun päätin pitää tauon Idolsin jälkeen, oli työskenneltävä kaksin verroin, jotta ihmiset muistaisivat minut taas.

- Tuntuu, että minun piti todistaa, että olen tällä alalla jäädäkseni. Mutta nyt olen iloinen, että minulla on paljon keikkoja. 

Laulajalla on jonkinlainen pohja saksan kielelle, sillä hän on opiskellut sitä koulussa. He olivat juuri viisulegenda Johnny Loganin kanssa Saksan televisiossa esiintymässä, jonka jälkeen Jannikella oli myös oma konserttinsa.

Jannike Sandström
Jannikelle muusikon elämä on ollut kokopäivätyö jo kahdeksan vuoden ajan.
Mainos
Mainos päättyy

- Paikalle tuli todella paljon jengiä, vaikka satoi aivan kaatamalla. Siellä minä puhuin vähän saksaa, sillä huomaan fanien pitävän siitä, että yrittää edes puhua. Ja osaan minä ruokaakin tilata siellä!

Yllätysduo! Euroviisulegenda Johnny Logan esiintyy tänään Suomessa Idolsista tutun Janniken kanssa: ”Meillä klikkasi heti” - video!

Aikooko Jannike sitten valloittaa Saksan, kuten Sunrise Avenue?

- Kyllä minä niin haluaisin tehdä. Saksalaiset ovat ihania ihmisiä, ja hyvin lojaaleja faneja. Ensin Saksa ja sitten muu maailma!

Vuonna 1991 Jannike muistaa viettäneensä ensimmäisiä Euroviisuiltoja kotonaan. Silloin ruotsalainen Carola vei voiton Fångad av en stormvind -kappaleellaan.

- Sen jälkeen olen katsonut kisat joka vuosi. Olen suuri fani, ja haluan jonain päivänä päästä edustamaan nimenomaan Suomea viisuihin. Se on minun suuri haaveeni, ja aion tehdä kovasti töitä sen eteen. 

- Haluaisin päästä niin moneen maahan esiintymään, ja olla kiertueilla. Haluan tehdä tätä aivan täysin rinnoin Euroopassa ja maailmalla. Tavalla tai toisella aion tehdä musiikkia nyt ja aina, ja sen unelman olenkin jo tavallaan saavuttanut.

Mainos
Mainos päättyy

Janniken puoliso Niklas Rosström on myös hänen managerinsa ja tuottajansa. Pari tapasi jo 9 vuotta sitten.

- Tapasimme musiikkimessuilla Suomessa niihin aikoihin, kun koin olevani valmis uuteen alkuun, ja tapaamaan uusia ihmisiä. Ja niin tapasin myös Niklaksen.

- Siitä lähti yhteistyömme, joka lopulta syveni suhteeksi asti. Tästä on nyt jo aikaa se 9 vuotta, ja meillä menee tosi hyvin.

Lasten hankkiminen miehen kanssa ei ole artistin mukaan toistaiseksi ajankohtaista.

- Koirani Lucia riittää minulle toistaiseksi. Olen tullut siihen tulokseen, ettei minulla ainakaan tällä hetkellä ole halua saada lapsia.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan