Mitä kummaa? Verinen Erika Vikman ja strippitanko – kuvat!
Erikan somepäivitys saa fanit anelemaan armoa.
Pikkutuhmasta imagostaan tunnettu Erika Vikman, 31, julkaisee ahkerasti toinen toistaan seksikkäämpiä kuvia sosiaalisessa mediassa.
Säväyttäminen ja jopa shokeeraaminen kuuluvat olennaisena osana Erikan lavapersoonaan ja esiintymiseen. Anteeksipyytelemättömyydellään hän onkin onnistunut voittamaan paitsi iskelmäkansan myös muunlaisen musiikin ystävät puolelleen.
Erikan tuoreimmat somepäivitykset ovat kuitenkin jopa poikkeuksellisen huomiota herättäviä. Laulajatähti julkaisi kuvakarusellin, jonka otokset voivat saada herkkäsilmäisimpien kulmakarvat nousemaan.
Verta, glitteriä ja kuumuutta
Ensimmäisessä otoksessa Erika istuu tuolilla leveässä haara-asennossa. Muuten asialliseen askukokonaisuuteen pukeutunut Erika on päättänyt jättää housut jalastaan. Kuva on kuuma, muttei lähelläkään Erikan rohkeimpia julkaisuja.
Karusellin toinen kuva on otettu hämyisessä miljöössä. Sen keskiössä on pelkkiin glitterikalsareihin ja buutseihin pukeutunut henkilö, joka taivuttaa itseään varsin taidokkaasti strippitankoa vasten.
Viimeinen otos lienee kuitenkin kaikista hämmentävin. Se on kuva ilmeisesti kameran näytöstä. Ruudulla näkyy veritahroihin peittynyt naishahmo. Henkilön kasvot eivät näy kuvassa kokonaan. Vaatteista päätellen se on kuitenkin Erika itse.
Erika ei paljasta, millainen tarina kuvien taustalta löytyy. Todennäköisesti kyse on uuden musiikkivideon kuvauksista.
Armoa ei heru
– ARE U FOR SALE?!! Erika kyselee kuvatekstissään. Sanoma kääntyy suomeksi suurinpiirtein "Oletko myynnissä?"
Hurmioitunut somekansa on vastannut Syntisten pöytä -laulajalle runsain määrin.
– Oot ihan liian upee, eräs kommenteista ylistää.
– Pliis Erika, anna armoa, toinen anelee.
Kommenteista selviää nopeasti, että mitä tahansa onkaan seuraavaksi luvassa, ihailijat odottavat jo kieli pitkällä. Erika on saanut somekansan polvilleen.